Luettua: Brett Anderson: Ikkunan takana iltapäivä: Rokkarin itseruoskintaa

 

90-luvun suosikkiyhtyeen Sueden nokkamies laulaja Brett Anderson ei ole hullumpi kirjoittajakaan, mikäli jokin haamukirjoittaja ei ole hänen muistelmiensa toisen osan Ikkunan takana iltapäivä takana.

No. Tuskin on. Verrattuna muiden rokkareiden elämäkertoihin, Anderson kirjoittaa hyvin analyyttisesti itsestään ja bändin tiestä. Välillä melkein väsymykseen ja itseruoskintaan asti. 

Kirjalla on erinomainen nimi, kuten muistelmien ensimmäisessä osassa Hiilenmustat aamut. Kansikuvakin vetoaa kaltaiseeni rappioromantikkoon. Anderson tuntuu rakastavan kaikkea rappioon, likaisuuteen ja muuhun tahraavaan liittyvää, sillä lähes jokainen luku alkaa jollain brittimaailman kuvauksen synkistelyllä.

Anderson ei kuitenkaan herkuttele rokkareille tyylillisesti naisseikkailuillaan tai huumeiden vedolla. Niistä on turha odottaa tarinointia. Sen paremmin kuin bändikavereiden tai muiden muusikoiden haukuntaa. Elämään jäänyttä tokaisua biseksualisuudestaan hän katuu myös. Momia muitakin asioita hän katuu. Melkein koko kirja on eräänlainen katumuksen osoitus.

Andersonin itseruoskinta on poikkeuksellista nykypäivän ihmisille. Se kääntyy jossain määrin itseään vastaan. Vaikka Anderson tutkistelee itseään, hän ei oikein kerro itsestään mitään. Hän on kuin ulkopuolinen tarkkailija oman elämänsä kanssa, ikkunan takainen itsensäruoskija. 

Brett Anderson antaa ihmisten haukkumisten sijasta kuulla levyteollisuuden kunniansa. Hän sanoo sen menettäneen sielunsa. Eikä 90-luvun levyteollisuudella toden totta ole tekemistä vuoden 2021 kanssa.  Albumien merkitys on kadonnut täysin, eikä Anderson löydä hyvää digitaalisaatiostakaan.