Mätäkuuta ja muistelmia
Mätäkuussa luin Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmia, jotka ystävällisesti sain pyytämättä ja yllätyksenä yli 20 vuotta niiden julkaisun jälkeen.
Olen lukenut paljon muistelmia ja elämäkertoja. Pidän niistä, kuten moni muukin. Paljon olen lukenut puisevia muistelmia, pintakiillotusta ja kaikkea siitä väliltä. Mätämunan muistelmat ovat sieltä kärkipäästä. Parhaudessa. Juice-elämäkerta Risainen elämä oli ehkä mielestäni vain parempi.
Heikinheimo oli aikanaan vihattu ja kai myös pidetty musiikkikriitikko. Hänen aikanaan kritiikeillä oli merkitystä. Jos kriitikko murskasi jonkun, saattoi se vaikuttaa uraan pahastikin. Nyt kritiikit ovat merkittävyydessä kaukana siitä. Esimerkiksi kustantamot taitavat kohta postitella suosituimmille kirjabloggaajille enemmän kirjojaan kuin kriitikoille.
Muistelmissaan Heikinheimo ei armoa antanut, vaikkakaan mistään kostomuistelmista en mielestäni ollut kyse hänen muistelmissaan. Joissakin kohdin mielestäni hän meni jo liikaa henkilökohtaisuuksiin, jos hän ei jostain ihmisestä pitänyt. Tietysti muistelmat olivat hänen omansa. Itse en kyllä jälkikäteen haukkuisi ehkä yhtä rumasti ihmisiä. Tilanne ja aika kun muuttuu suuttumuksessakin.
Tarinankerronnan lahja Heikinheimolla oli. Monet jo unholaan vaipuneet musiikkivaikuttajat taisivat jäädä historiaan päästyään Heikinheimon muistelmiin. Jos Heikinheimo olisi päättänyt elää, hän saisi tänäkin päivänä mojovia somekohuja aikaan, kun päivittelisi blogiaan ja Facebookiaan.
Heikinheimo teki itsemurhan postitettuaan muistelmansa kustantajalle. Harvoin ihminen luettelee julkisesti syitä itsemurhalleen kuten Heikinheimo. Ja Martti Ahtisaarelle hän oli kyllä turhan ankara, kun mainitsi tämän syissä itsemurhaansa.
Hyvin hän kyllä ennusteli muuttunutta aikaa, kuten sitä, ettei kritiikeillä ole enää merkitystä, kuten ennen. Sitä en tiennyt, kun vasta jälkikäteen, että Heikinheimo oli uhannut itsemurhalla jo pitkään. Lahjakkuus ei ole tietenkään koskaan helppo kantaa.
Olen lukenut paljon muistelmia ja elämäkertoja. Pidän niistä, kuten moni muukin. Paljon olen lukenut puisevia muistelmia, pintakiillotusta ja kaikkea siitä väliltä. Mätämunan muistelmat ovat sieltä kärkipäästä. Parhaudessa. Juice-elämäkerta Risainen elämä oli ehkä mielestäni vain parempi.
Heikinheimo oli aikanaan vihattu ja kai myös pidetty musiikkikriitikko. Hänen aikanaan kritiikeillä oli merkitystä. Jos kriitikko murskasi jonkun, saattoi se vaikuttaa uraan pahastikin. Nyt kritiikit ovat merkittävyydessä kaukana siitä. Esimerkiksi kustantamot taitavat kohta postitella suosituimmille kirjabloggaajille enemmän kirjojaan kuin kriitikoille.
Muistelmissaan Heikinheimo ei armoa antanut, vaikkakaan mistään kostomuistelmista en mielestäni ollut kyse hänen muistelmissaan. Joissakin kohdin mielestäni hän meni jo liikaa henkilökohtaisuuksiin, jos hän ei jostain ihmisestä pitänyt. Tietysti muistelmat olivat hänen omansa. Itse en kyllä jälkikäteen haukkuisi ehkä yhtä rumasti ihmisiä. Tilanne ja aika kun muuttuu suuttumuksessakin.
Tarinankerronnan lahja Heikinheimolla oli. Monet jo unholaan vaipuneet musiikkivaikuttajat taisivat jäädä historiaan päästyään Heikinheimon muistelmiin. Jos Heikinheimo olisi päättänyt elää, hän saisi tänäkin päivänä mojovia somekohuja aikaan, kun päivittelisi blogiaan ja Facebookiaan.
Heikinheimo teki itsemurhan postitettuaan muistelmansa kustantajalle. Harvoin ihminen luettelee julkisesti syitä itsemurhalleen kuten Heikinheimo. Ja Martti Ahtisaarelle hän oli kyllä turhan ankara, kun mainitsi tämän syissä itsemurhaansa.
Hyvin hän kyllä ennusteli muuttunutta aikaa, kuten sitä, ettei kritiikeillä ole enää merkitystä, kuten ennen. Sitä en tiennyt, kun vasta jälkikäteen, että Heikinheimo oli uhannut itsemurhalla jo pitkään. Lahjakkuus ei ole tietenkään koskaan helppo kantaa.
Kommentit
Lähetä kommentti