Inspiraatiosta ja epävarmuudesta

Luin Venla Hiidensalon kirjan kuvataiteilija Albert Edelfeltin elämästä. Hän tarvitsi aina uuden rakkauden innostuakseen uudelleen ja löytääkseen jotain uutta taiteeseensa.

Rakkaus on hyvä motivaattori ja se luo uutta. Oli rakkaus sitten onnistunutta tai epäonnistunutta. Parhaiten oma kirjoitustyöni kuitenkin sujuu, kun vain kirjoittaa. Vaikka sitten pakottaisi itsensä kirjoittamaan. En oikein usko enää mihinkään jumalalliseen inspiraatioon.

Sen olen huomannut, että tietyn innon ja inspiraation joutuu kaivamaan kovemmalla työllä käyttöön, mitä nuorempana tapahtui. Mutta kun jotain hyvää saa aikaiseksi, se tuntuu helvetin hyvältä.

Kaikki luova työ on itsekästä, koska joudut laittamaan kaiken itsestäsi peliin. Samalla tavoin keräilet ideoita kaikkialta mistä ne saat. Varastamista se ei ole, vaan enemmän jalostamista. Yleensä jos olet tyytyväinen työhösi, et ole antanut kaikkeasi. Itse yritän antaa aina itsestäni kaikkeni. Aina en tietenkään siinä onnistu.

Silloin kun teet luovaa työtä keikkapohjalta ilman kuukausipalkkaa, mukanasi kulkee myös jatkuva epävarmuus. Joskus se kannustaa, joskus se lamaannuttaa. Esimerkiksi kuvataiteilijoiden osa on vielä kovempi, mikäli apurahat eivät juokse. Jos et ole myynyt yhtään taulua, niin millä elät.

Ja eipä esimerkiksi lehtijutun kaupaksi saaminenkaan ole nykyisin itsestäänselvyys. Välillä menee kaupaksi ja välillä ei. Välillä ideat tulvivat päähän ja välillä ei. Luova työ on sitä oikeaa työtä, jos mikä. Se on kaikki itsestäsi tai ei mitään.