Pelkäätkö kuolemaa?
Vakuutusyhtiöiden julkisuuskuva ei ole parhaimmasta päästä. Tämä tiedote osui silmiini, tämä kertoo, että kyllä vakuutusyhtiöissä muutakin tehdään kuin torpataan korvaushakemuksia:
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kalevan tekemän tutkimuksen mukaan noin kolmasosa (31 %) suomalaisista pelkää puolisonsa kuolevan - omaa kuolemaansa pelkää vain 17 prosenttia.
Tutkimuksen mukaan mitä nuorempi ihminen on, sitä enemmän hän pelkää kuolemaa.
Peräti 26 prosenttia alle 35-vuotiaista kertoi kyselyssä pelkäävänsä kuolemaa, kun taas yli 55-vuotiaista vastaajista vain 10 prosenttia kammoksui tulevaa lähtöä.
Yleisemmiksi syiksi kuolemanpelkoon mainittiin mahdolliset kivut, omaisten kohtaama suru sekä toivotunlaisen elämän elämättä jääminen.
Tulos on mielenkiintoinen. Nuoremmat pelkäävät kuolemaa enemmän kuin vanhat. Tuloksen luulisi olevan päinvastainen kuin kuolema on tilastollisesti vanhempana lähempänä. Ilmeisesti ihmiset löytävät jonkinlaisen sisäisen rauhan vanhempana, jolloin kuolemanpelko väistyy. Se nähdään väistämättömänä tosi-asiana kuin nuori pelkää tuota kaukaisuudessa siintävää kuolemaa, joka voi silti lopettaa riuhtaisulla vielä lupauksia ja seikkailuja täynnä olevan nuoren elämän.
Tutkimuksen tuloksista kyllä käy ilmi, ettei kovin moni pelkää kuolemaa. Olisi se kai huolestuttavaakin, jos perusterveistä ihmisistä suurin osa pohtisi kuolemaansa. Siinähän se elämä menisikin kuolemaansa pohtiessa. Osa ihmisistä torjuu ajatuksen kuolemasta kokonaan ja upottavat energiansa vaikka arkipäivän juoruiluun. Osa ei halua kuolemaa kohdata ajatuksen tasollakaan peläten sitä suunnattomasti.
Tilastollisesti olen jo elämäni puolivälissä. En mieti päivittäin kuolemaa, mutta kuolema on käynyt useammin mielessä kuin nuorena. Ehkä se johtuu siitä, että viime vuosina kuolema on vieraillut useammin lähipiirissä. Se on todellisempi asia kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Samoin tietysti oma terveyskään ei tunnu kivenkovalta, voittamattomalta asialta kuin kymmenen vuotta sitten. Se voi murtua. Sen tiedostaa ja tuntee.
Olen huomannut, että tuntemani kuolemansairaat tai todella iäkkäät ihmiset eivät ole koskaan valittaneet pelostaan kuoleman edessä. Nämä ihmiset ovat todenneet, että ei tälle mitään voi tai eivät ole puhuneet kuolemastaan lainkaan. Suojellakseen läheisiään kuvittelisin tai itseään läheisten reaktioilta.
Kuolemasta voi olla vaikea puhua siksikin, ettei tiedä, mitä sen kuoleman jälkeen tapahtuu. Kuolinvuoteella maatessa tuo ajatus on kipeä ja todellinen, kun aikaisemmin sillä on voinut leikitellä todeten, että minulla on vielä aikaa.
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kalevan tekemän tutkimuksen mukaan noin kolmasosa (31 %) suomalaisista pelkää puolisonsa kuolevan - omaa kuolemaansa pelkää vain 17 prosenttia.
Tutkimuksen mukaan mitä nuorempi ihminen on, sitä enemmän hän pelkää kuolemaa.
Peräti 26 prosenttia alle 35-vuotiaista kertoi kyselyssä pelkäävänsä kuolemaa, kun taas yli 55-vuotiaista vastaajista vain 10 prosenttia kammoksui tulevaa lähtöä.
Yleisemmiksi syiksi kuolemanpelkoon mainittiin mahdolliset kivut, omaisten kohtaama suru sekä toivotunlaisen elämän elämättä jääminen.
Tulos on mielenkiintoinen. Nuoremmat pelkäävät kuolemaa enemmän kuin vanhat. Tuloksen luulisi olevan päinvastainen kuin kuolema on tilastollisesti vanhempana lähempänä. Ilmeisesti ihmiset löytävät jonkinlaisen sisäisen rauhan vanhempana, jolloin kuolemanpelko väistyy. Se nähdään väistämättömänä tosi-asiana kuin nuori pelkää tuota kaukaisuudessa siintävää kuolemaa, joka voi silti lopettaa riuhtaisulla vielä lupauksia ja seikkailuja täynnä olevan nuoren elämän.
Tutkimuksen tuloksista kyllä käy ilmi, ettei kovin moni pelkää kuolemaa. Olisi se kai huolestuttavaakin, jos perusterveistä ihmisistä suurin osa pohtisi kuolemaansa. Siinähän se elämä menisikin kuolemaansa pohtiessa. Osa ihmisistä torjuu ajatuksen kuolemasta kokonaan ja upottavat energiansa vaikka arkipäivän juoruiluun. Osa ei halua kuolemaa kohdata ajatuksen tasollakaan peläten sitä suunnattomasti.
Tilastollisesti olen jo elämäni puolivälissä. En mieti päivittäin kuolemaa, mutta kuolema on käynyt useammin mielessä kuin nuorena. Ehkä se johtuu siitä, että viime vuosina kuolema on vieraillut useammin lähipiirissä. Se on todellisempi asia kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Samoin tietysti oma terveyskään ei tunnu kivenkovalta, voittamattomalta asialta kuin kymmenen vuotta sitten. Se voi murtua. Sen tiedostaa ja tuntee.
Olen huomannut, että tuntemani kuolemansairaat tai todella iäkkäät ihmiset eivät ole koskaan valittaneet pelostaan kuoleman edessä. Nämä ihmiset ovat todenneet, että ei tälle mitään voi tai eivät ole puhuneet kuolemastaan lainkaan. Suojellakseen läheisiään kuvittelisin tai itseään läheisten reaktioilta.
Kuolemasta voi olla vaikea puhua siksikin, ettei tiedä, mitä sen kuoleman jälkeen tapahtuu. Kuolinvuoteella maatessa tuo ajatus on kipeä ja todellinen, kun aikaisemmin sillä on voinut leikitellä todeten, että minulla on vielä aikaa.
Mitenköhän läheisriippuvaiset ihmiset suhtautuvat kuolemaan? pelkäävätkö he sitä? niin, sitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu on arvoitus. jotkut uskovat jälleensyntymiseen, toiset jotakin muuta.
VastaaPoistatuossa vakuutusyhtiän viimeisesä kohdassa osuu silmiin toivotunlaisen elämän elämättä jättäminen. Kuinka moni ihminen elää sellaista elämää, mitä olisi itse toivonut tai halunnut?aika surullinen ajatus että kuolinvuoteellaan havahtuu siihen, että elämä on mennyt hetkessä eikä ole saanut elää kuten olisi toivonut. on asioita, joihin voi vaikuttaa ja on asioita, joihin ei voi.
Luulisin, että läheisriippuvaisetkin kuoleman tullessa osaavat laskea irti. Ehkäpä ihminen löytää jotain uutta, kun tietää, että kohta ei pelättävää ole. Ainakaan tässä maailmassa. Musta tuntuu, että aika harva ihminen loppujen lopuksi on elänyt sellaista elämää on halunnut. Se, onko sen asian hyväksynyt vai ei, taitaa olla se tuskan kysymys.
VastaaPoista