Kuin Mengele
Luin hiljattain Gerald L. Posnerin ja John Waren kirjoittaman kirjan Josef Mengele - Elämä ja teot. Mengelen suurin osa meistä muistaa Auschwitzin keskitysleirin hirmulääkärinä, joka käytti uhrejaan mitä julmimpiin lääketieteellisiin kokeisiin.
Lisäksi hän oli kuulemma ainoa niistä natsiupseereista, joka pystyi valitsemaan selvinpäin ne, jotka menivät kaasukammioon ja ne, jotka kokivat hitaamman kuoleman keskitysleirillä. Muut eivät samaan pystyneet. Mengele suorastaan vaati päästä valintatilaisuuteen, koska hänen intohimonaan olivat kaksoset, joita hän erityisesti kaipasi kokeisiinsa.
Mengelen kaltaisia ihmisiä voisi pitää helposti raivohulluina petoina, mutta sitä Mengele ei ollut. Häntä pidettiin jopa kohteliaana miehenä. Mengele ei mitä ilmeisimmin tuntenut minkäänlaista katumusta tai syyllisyyttä teoistaan. Eniten häntä harmitti, että hänen "tutkimustuloksensa" tuhoutuivat.
Häntä voisi pitää jonkinlaisena kaksijakoisena persoonana, joka kykeni muuttumaan tilanteen mukaan. Varakkaasta suvusta lähtöisin olevana hän omana aikanaan varmasti tunsi muutenkin olevan muiden yläpuolella. Käsittämätöntä tietenkin on, miten lääkäri voi niin unohtaa valansa auttaa muita, mutta Mengele oli aikansa lapsi, jolloin demokraattisissakin maissa steriloitiin huoletta vammaisia ja sairaita.
Mengele oli niitä harvoja henkiinjääneitä kovan liigan natseja, joita ei koskaan saatu kiinni. Mitään ilon täyttämää ei Mengelen pakovuodet Etelä-Amerikassa olleet, vaan varsin yksinäistä köyhyydessä kituuttamista. Merkillepantavaa on, ettei Mengelen perhe koskaan täysin hylännyt miestä, vaan rahoitti tätä jopa. Ihmeellistä on siksikin, ettei Mengeleä koskaan saatu kiinni.
Lisäksi hän oli kuulemma ainoa niistä natsiupseereista, joka pystyi valitsemaan selvinpäin ne, jotka menivät kaasukammioon ja ne, jotka kokivat hitaamman kuoleman keskitysleirillä. Muut eivät samaan pystyneet. Mengele suorastaan vaati päästä valintatilaisuuteen, koska hänen intohimonaan olivat kaksoset, joita hän erityisesti kaipasi kokeisiinsa.
Mengelen kaltaisia ihmisiä voisi pitää helposti raivohulluina petoina, mutta sitä Mengele ei ollut. Häntä pidettiin jopa kohteliaana miehenä. Mengele ei mitä ilmeisimmin tuntenut minkäänlaista katumusta tai syyllisyyttä teoistaan. Eniten häntä harmitti, että hänen "tutkimustuloksensa" tuhoutuivat.
Häntä voisi pitää jonkinlaisena kaksijakoisena persoonana, joka kykeni muuttumaan tilanteen mukaan. Varakkaasta suvusta lähtöisin olevana hän omana aikanaan varmasti tunsi muutenkin olevan muiden yläpuolella. Käsittämätöntä tietenkin on, miten lääkäri voi niin unohtaa valansa auttaa muita, mutta Mengele oli aikansa lapsi, jolloin demokraattisissakin maissa steriloitiin huoletta vammaisia ja sairaita.
Mengele oli niitä harvoja henkiinjääneitä kovan liigan natseja, joita ei koskaan saatu kiinni. Mitään ilon täyttämää ei Mengelen pakovuodet Etelä-Amerikassa olleet, vaan varsin yksinäistä köyhyydessä kituuttamista. Merkillepantavaa on, ettei Mengelen perhe koskaan täysin hylännyt miestä, vaan rahoitti tätä jopa. Ihmeellistä on siksikin, ettei Mengeleä koskaan saatu kiinni.
Kommentit
Lähetä kommentti