keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Lentää lohikäärmeiden kanssa



Minulla on pää kipeä. Ei, minulla ei ole krapula. Ei edes migreeni. Päänsärky on se kuuluisa tai vähemmän kuuluisa 3D-päänsärky. Sen sain katsottuani Avatar -elokuvan. Ja 3D-kokemus jäi päällimmäisenä mieleen, en vastaavanlaista elokuvaa ole koskaan aiemmin katsonut. Mutta 3D ei sovellu rillipäille, se tuli todettua.



Mutta onneksi pää tullut kipeäksi sentään sen takia, että elokuva olisi ollut huono. Ei se uusi Tähtien sota -scifi/fantasia-klassikko ole, mutta ei elokuva kalpene Tähtien sodalle paljoa. Ohjaaja James Cameron kirjoittaa vähintään yhtä huonoa dialogia kuin Tähtien sodat ohjannut George Lucas (näin sanoi ystäväni J.I.), mutta elämää suurempien seikkailujen ohjauksen Cameron totta vie taitaa. Eikä tämän elokuvan dialogi huonoa ollut, joskaan ei kovin yllättävääkään. Ei Cameron elokuvissa tarvitse tyynyä sentään kaivata.


Jotkut kriitikot ovat väittäneet, että Avatar muistuttaa liiaksi muita scifi/fantasia-elokuvia. Minä taas koin asian päinvastoin, minulle tuli mieleen ennemminkin Tanssii susien kanssa tai joku muu intiaaneja ja alkuperäiskansoja ymmärtävä elokuva. Elokuvan Navi-kansa kun puhui erehdyttävästi intiaanikielten kuuloista kieltä ja englantia puolestaan afrikkalaisella aksentilla. Poppamiehetkin löytyivät ja ylimaallinen yhteys luontoon. Kuinkas muutenkaan?



Minusta elokuva oli aavistuksen verran lähes kolmen tunnin kestollaan liian pitkä, jota korostivat vielä loputtomat ja uuvuttavat 20 minuuttia kestäneet mainokset ennen elokuvaa. Vähempikin olisi riittänyt.


Lyhyesti elokuvan tarina on seuraava. Haavoittunut ja halvaantunut merijalkaväen sotilas Jake Sully saa pestin Pandora-planeetalle, jota asuttavat kolmemetriset ja sinisen väriset Navi-heimot. Planeetan luonnonvaroja ryöstävät taas ihmiset (kuinkas muutenkaan)  ja kun Jake muunnetaan avatar-kehon kautta dna-manipulaatiolla naviksi, niin tarina on valmis. No, Jakehan ottaa ja rakastuu navi-neitoon ja ryhtyy pelastamaan tätä uhattua kansaa, vaikka Jakea ei tietenkään heti hyväksytä heimoon ja Jake joutuu voittamaan heimon luottamuksen sotapäällikkönä takaisin. Kuulostaako valkoisten tekosilta Amerikassa avaruuteen muunneltuna?


Tietenkin Jaken on loppua ennen kukistettava kansaa tuhoava hullu eversti, jonka juoksupoika halvaantunut Jake korjaavan leikkauksen toivossa alussa oli. Jaken sielusta kilpaili myös tiedenainen, jota näytteli Sigourney Weaver, joka muuten oli elokuvan paras ja ainoa tähtinäyttelijä. Jakea näytellyt Sam Worthington oli kyllä hänkin roolissa hyvä, ehkä nimettömyys sopikin Jaken roolin, sillä mieshän oli alussa aivan tavallinen sotilas.


Jos minulta kysyttäisiin, mitä elokuva tahtoo sanoa, vastaisin, että ihmisen olisi oltava yhtä luonnon kanssa, mutta uutta tähän pohdintaan elokuva ei kyllä tarjonnut. Navi-kansan suhde luontoon oli symbioottinen, mikä kyllä poikkeaa ennen nähdystä. Lentäviä lentoliskon tai lohikäärmeen näköisiä otuksia kun lennettiin yhdistämällä itsensä eläimen aatoksiin kätevästi hiusten kautta. Ei enää rurhia kolareita.


Cameron ei olisi Cameron, ellei elokuva päättyisi joko laivan uppoamiseen tai elämää suurempaan taisteluun. Niin Avatarkin päättyi sitten uuvuttavan pitkään taisteluun, joka minusta vesitti elokuvaa. Ratkaisun olisi voinut löytää pienemmälläkin raivolla, mutta kukapa jaksaisi seurata YK:n turvallisuusneuvoston kokousta elokuvissa.


Avatarin nettisivuille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe