tiistai 2. marraskuuta 2010

Aloittelevan toimittajan aatoksia


Olen nyt suurinpiirtein kuukauden ollut työharjoittelussa Otavamedialla Hymy-lehdessä. Moni saattaa nyt odottaa herkullisia paljastuksia, mutta valitettavasti minullakin on älliä sen verran, etten hirveästi yksityiskohtaisesti työasioista virko.


Paljon uutta tässä on viimeisen kuukauden aikana tullut. Joitakin juttuja kirjoittelin eri lehtiin jo elokuusta alkaen, mutta vasta viime ajat ovat näyttäneet, mitä toimittajan työ on. Melkein ensimmäisenä työtehtäväni pääsin kirjoittamaan varsin isoa juttua, johon oli sotkeentunut taho jos toinenkin eräässä suomalaisessa pikkukaupungissa. En voi valittaa, ettenkö olisi saanut riittävän haastavia töitä, mikä minun ongelmani oli edellisessä työpaikassani.


Moni saattaa luulla, että kaikki riemumielin auttavat toimittajaa, kun tämä soittaa. Näinhän se ei mene. Edes ne eivät mielellään auta, joilla sentään lain mukaan olisi tiedonantovelvollisuus. Suomeksi siis tarkoitan virkamiehiä. Poliitikot toki auttavat, jos heille on jutusta hyötyä. Ikävämmän heitä koskevan aiheen ollessa kyseessä ääni kellossa tietenkin muuttuu.


Tietoahan virkamiehetkin toki antavat, mutta mieleistään. Jos et itse ymmärrä vaatia, niin toisessa päässä taatusti työkavereille hekotellaan, että kyllä me virkamiehet sentään toimittajaa vielä höynäytetään. Mutta homma menee vain niin, että harvemmin kenellekään mainosjuttuja kirjoitetaan, mikä yhteisöjen ja firmojen mielestä on sitten se "hyvin kirjoitettu juttu".


Yksikin valtion virkamies oletti juttua tehdessäni, että tuntisin sekavampaakin sekavamman valtion aluehallinnon ulkoa, ja oli suorastaan loukkaantunut, kun rohkenin inttää, että sinun se nyt täytyy minulle kertoa, kuka on oikea henkilö vastaamaan, jos se et kerran sinä ole.


Tarpeetonta on kertoa, että virkamiesten mielestä virkamiesten ja bisnesmaailman "kaupoissa" ei tietenkään koskaan ole mitään epäilyttävää, ja kaikki on tehty niin kuin pitääkin. No, miksiköhän se ei vain välttelyn ja puhelinrallin jälkeen tunnu siltä.


Toimittajana olen joutunut opettelemaan tiettyä kovuutta ja jämäkkyyttä, mikä ei välttämättä ole minulle luontaista. Kun edellisessä työssäni tiedottajana riitti, että oli mahdollisimman mukava kaikille, nyt pitää hallita mukavuuden ja kovuuden cocktali saavuttaakseen haluamansa. Tuo oppimisprosessi vaatii veronsa ja joinakin iltoina on sellainen olo, että tietää kyllä töitä tehneensä.


Sen olen huomannut, etten ihan surkea ollut tiedottajanakaan, sillä harvalta tiedottajalta olen toimittajan roolissa saanut vastauksia tai edes eteenpäinohjauksia. Itse vastasin tiedottajana kaikille, mutta näköjään muut eivät koe auttamista velvollisuudekseen.


Politiikan ja yhteiskunnan kupruihin ja kyseenalaisiin keinoihin pääsin kiinni tiedottajana jo edellisessä työssänikin. Viihdetoimittajuus sen sijaan on ollut minulle täysin uutta. Hämmästyttävän hyvin olen päässyt siihenkin hommaan sisälle, vaikka se ei minulle vielä täysin luontevaa olekaan.


Alussa oli omituista soitella julkkiksille, joista itse oli lukenut vain lehdistä. Mutta ihmisiä julkkikset ovat siinä missä muutkin. Julkisuutta pidetään ihmeellisenä ja tavoiteltavana asiana, mutta kun on kurkistanut "unelmatehtaan" sisälle, niin sen huomaa pian toimivan omien lainalaisuuksiensa mukaan, jossa ei välttämättä gloriaa joka kulmassa ole. Mutta kovinkaan syvälliselle tasolle en vielä julkkistoimittajan roolissa ole päässytkään. Se hetki koittaa ehkä myöhemmin.


Lähitulevaisuudessa olen lähdössä jutuntekoreissuille maakuntiin, ja kovan tason nimiäkin pääsen haastattelemaan. Se pitää mielen pirteänä, vaikka töitä riittää harjoittelunkin lisäksi. Pitäisi nyt vain muistaa ne omat voimat, ettei ahnehdi liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe