perjantai 5. marraskuuta 2010

Politiikka, kieli ja kansa


Tällä viikolla luin iltojeni ratoksi Jussi Lähteen Politiikka-Suomi-sanakirjaa. Alan konkari Lähde on osannut kirjoittaa hauskan kirjan. Kun kaiken maailman poliittisia termejä lukee, niin ei niille voi kun nauraa. Ellei kyse olisi vakavista asioista.


Poliittisen kielen, vai pitäisikö sanoa päätöksentekokielen, kankeus ja ympäripyöreys on todellinen ongelma. Itse hallitsen tuon sanaston, mutta on paljon ihmisiä, jolle kiertoilmauksien kiertoilmaukset ovat täyttä hebreaa ja estää heitä ymmärtämästä politiikkaa. Ja mikä surkeinta, tappaa kiinnostuksen politiikkaan.


Poliittinen kieli on muodostunut omanlaisekseen tietyistä syistä. Ensimmäiseksi halutaan aivan tarkoituksella, ettei kansa siitä mitään ymmärtäisi. Ovatpahan sitten pienempänä riesana vaikeuttamassa päätöksentekoa. Toiseksi halutaan, ettei poliitikko joutuisi sanomisistaan edesvastuuseen. Kun puhuu mahdollisimman epäselkeästi, on vaikea saada kiinni pitämättömistä lupauksista tai mistään muustakaan.


Lähteen kirjassa Timo Soini oli monessa esimerkissä mukana värikkäänä sanankäyttäjänä. Ja värikäs sanankäyttäjä Soini onkin. Olemme vain ajautuneet poliittisessa kulttuurissa sellaiseen pisteeseen, että asioista selkeästi puhuva ihminen on yhtä kuin populisti.  Tuskin kukaan kiistää, ei edes Soini itse, etteikö hän olisikin populisti.


Mutta hitto soikoon, eikö poliitikon pidäkin olla populisti. Äänestäjien äänillähän hänet tehtäväänsä valitaan. Vai ovatko ei-populistiksi julistautuneet valinneet eduskuntaan tai kunnanvaltuustoihin joku muu kuin kansa. Käsittämättömällä kielellä kuitenkin pärjätään ja jollain kielirajoitteisetkin valtaan luikertelevat, joten ilmeisesti poliittisen liturgian hallitsevia ihmisiä on sittenkin riittävästi.


Poliitikkoa pidetään sitä asiallisempana ja asiantuntevampana, mitä epäselvemmin hän puhuu ja mitä enemmän kiertelee suoraa kysymystä. Jotain on mennyt jossain vaiheessa pahasti pieleen. En usko, että poliitikot yksin ovat syyllisiä käsittämättömään kieleensä. Paljon on kyse myös niistä papereista, joiden pohjalta päätöksiä tehdään. Eli virkamiesten kirjoittamasta tekstistä. Virkamiehethän haluavat, että poliitikot ja kansa eivät kummatkaan kunnolla ymmärtäisi, mitä todella päätetään.


Paavo Lipposta on myös parjattu vaikka mistä, mutta parhaimmillaan Lipponen on ollut värikkään kielenkäytön mestari. Esimerkiksi kauna-sanasta on harva keksinyt yhtä laajaa repertuaaria kuin Paavo Lipponen. Hän oli poliitikon urallaan siitä poikkeuksellinen hahmo, ettei hän edes vallankahvassa muuttanut kieltään poliitikkohebreaksi. Hän saattoi olla kyllä muuten jähmeä ja harvasanainen.


Suomessa, jos missä, alalla kuin alalla luullaan, että käsittämätön kieli tekee asian jotenkin arvokkaammaksi. Esimerkiksi sosiaalityön luulisi olevan lähellä ihmistä, jos minkä. Mutta niin vain siitäkin on tehty niin käsittämätöntä, että asiakas tuskin koskaan ymmärtää, mitä hänen auttamisekseen suunnitellaan. Ylipäätään kaikkien alojen haluttaisiin olevan korkeamman tieteen salakieltä. Niin kuin onkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe