perjantai 21. joulukuuta 2012

Ei niin jouluinen tarina

Jo kolmena vuotena peräkkäin ennen joulua joku sukulaiseni on kuollut. Ensimmäisenä isoisä, sitten isä ja nyt enoni. En välttämättä ollut vuosiin läheinen enoni kanssa, mutta viime vuosina lähennyin uudelleen. Hän oli mukava ja ystävällinen ihminen, jonka aika ei olisi ollut vielä.

En tiedä, onko tämä sitten kohtalon ironiaa vai mitä, miksi kuolemat tapahtuvat ennen joulua. Joulu ei ole oikein ollut vuosiin tärkeä juhla minulle, mutta se vähäkin riemu on joulusta kadonnut. Sitä miettii, että kuka kuolee ensi jouluna.

Nämä sukulaiseni olivat ainakin jossain elämän vaiheessa tupakkamiehiä. Mieleen tulee väkisinkin, että kuinka monta joulua itsekään, kun on tupakkamies. Olen kyllä nuorempi kuin sukulaisena kuollessaan, mutta olen terveyteni kanssa parempiakin aikoja nähnyt, vaikka mitään akuuttia sairautta minulle ei ole todettukaan.

Vaikka maailma on ympätty täyteen terveysvaroituksia ja kaikkea muuta, mitä et saisi tehdä, en yksinkertaisesti pysty lopettamaan tupakointia. En oikein löydä syytä, kun oma terveys ei siihen riitä. Muutenkin elämäntavoissa olisi korjaamiseen varaa. En tiedä, vaatiiko se sitten sairaalareissua, mutta kun sairaalaan joutuu, on aina korkeamman kädessä, saatko viimeistä mahdollisuutta. Ainakin minusta tuntuu, että kun sinne joku huonossa kunnossa joutuu, harvoin palaa takaisin.

En taida tätäkään vuotta jäädä kaiholla muistelemaan, vaikka joitain hyviäkin hetkiä vuoteen on sentään ujuttautunut. Jostain elämäniloa olisi löydettävä rutkasti lisää, mutta en tiedä, mistä. Se on oikeastaan avain kaikkeen. Usein kaipaisin rakkautta elämääni, vaikka sellaista en oikeastaan ole saanut aidosti kokeakaan, mutta viime vuosina on tullut elämään vain kuolemaa. Rakkaus on ollut ja on muita varten. Sääli, sillä 35-vuotiaana elämän täytyisi vielä tuoda mukanaan muutakin kuin kuolemaa.

Ensi vuonna aloitan uuden kirjaprojektin. On pakko, muuten elämä valuu ohi pikkuhiljaa. Rakastan kyllä omalla tavallani työtä toimittajana, mutta niin se vain menee, että harvaa lehtijuttua muistetaan seuraavana päivänä. En kyllä ole varma, että kirjojanikaan muistetaan.

Mutta sellaista elämä on. Hetken olet elossa ja joku on sinusta tietoinen. Sitten siellä ikuisuudessa, jos sellaista on olemassakaan. Kaikki loppuu. Se on hyväksyttävä. Se ei ole vaan niin jouluinen tarina.

2 kommenttia:

  1. lue ihmeessä kirja "Haluatko todella kirjailijaksi". Siinä oli hyödyllistä tietoa apurahojen hakemisesta. Sinulla olisi jo hyvät perusteet anoa apurahaa kun olet jo kaksi teosta julkaissut!

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkistä Mirri. Eivät tosin taida laskea nuo apurahaherrat omakustanteita vain kirjoiksi.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe