tiistai 22. huhtikuuta 2014

Ei tuulen viemä elokuva

Kävin eilen katsomassa kaikkien aikojen elokuvan, Tuulen viemää, oikein elokuvateatterissa. Kiitos elokuva-arkiston Orion-elokuvateatterin tämä on mahdollista. Ei uskoisi, että vanha elokuva vetää teatterin lähes täyteen yli 70 vuotta valmistumisensa jälkeen, mutta sen Tuulen viemää teki.

Tunnustettakoon, että olen Tuulen viemää-elokuvan päähenkilön, kipakan, eikä aina edes kovin lämpimän ja ihanan Scarletin suuri fani. Tai ehkä sitten vain Scarletia näytelleen Vivien Leighin fani. Elokuvan casting on muutenkin sujunut nappiin, jopa sivuosanäyttelijöistä osasta on tullut elokuvalegendoja.

Mikä sitten tekee ko. elokuvasta klassikon siinä missä useimmat vanhat suomalaiset elokuvat ovat vaipuneet unholaan. Miten ihmeessä samaistumiskohteita voi löytyä 1860-luvun ja sen jälkeisen Usan etelän rikkaiden ja etuoikeutettujen asukkaiden elämästä kertovan elokuvan kanssa tämän päivän ihmiselle.

Salaisuus on siinä, että Tuulen viemää-elokuvassa mitään ei jätetty sattuman varaan. Sitä rakennettiin aikanaan uudestaan ja uudestaan, rahaa ja vaivaa säästämättä. Mitään ei laskettu läpi sen takia, että ei ole varaa kuvata uudelleen tai kuvata kohtausta parhaimmalla tavalla.

Tuulen viemää ei edes perustu nykypäivän historiallisille totuuksille, vaikka tapahtumat myötäilevätkin historiallisia tositapahtumia.

Elokuvassa haikaillaan vanhan orjuuteen perustuvan etelän kaatumista, vaikka orjat ja muut etelän köyhät tuskin jäivät vanhaa kaipaamaan. Elokuvan mustat hahmot ovat nykypäivän mittakaavassa loukkaavia elleivät avoimen rasistisia. Sen verran vuonna 1939 oli kuitenkin ymmärretty tulevia vuosikymmeniä, että kaikkein rasistisimmat kohtaukset oli jätetty pois.

Mutta kaipuuta useimmat tuntevat, joko mennyttä kohtaan tai saavuttamatonta haavetta kohtaan. Siihen pystyy samaistumaan ihminen 70 vuodenkin päästä, mikäli tunne on kunnolla tehty. Scarlett rakasti Ashleyta, joka ei taas rakastanut häntä ainakaan avoimesti. Kuulostaa tutulta vuosisadasta riippumatta.

Häviävän, perääntyvän armeijan lopussa on myös jotain ikiaikaista arvokkuutta. Etelän armeija tiesi marssivansa oman maailmansa loppuun, vaikka tuo maailma ei ollut kaikille edes antanut mitään, oli se kuitenkin se maailma, jonka he tiesivät. Aivan samalla tavalla ihmisten on vaikea tottua uuteen maailmaan. Joskus sinne revitään sodan kautta väkisin.

Scarlett sanoi, että mitään muuta pysyvää ei ole kuin Tara, maa. Se pitää tänä päivänäkin paikkaansa. Tuon maan voi käsittää silläkin tavalla, että kannattaa tarrata siihen tärkeään mitä itsellään on. Ja vaikka sekin vietäisiin, kaiken voi aloittaa taistellen alusta, vaikka ei luulisi itsellään edes olevan sellaisia voimavaroja. Näin Scarlett teki.

2 kommenttia:

  1. Triviaa: afroamerikkalaista palvelijatarta esittävä Hattie McDaniel sai Oscar-pystin parhaasta sivuosasta. Juhlatilaisuudessa Hattie ja hänen seuralainen istutettiin kuitenkin valkoisesta väestä erotettuun pöytään. Siinä sitä on ollut nöyryytystä kerrakseen.

    VastaaPoista
  2. Niinhän nuo tekivät. Tosin Hattien roolihahmoa ei elokuvassa kohdeltu yhtä surkeasti kuin muita. Mustat mamat on kovia luita.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe