maanantai 2. marraskuuta 2009

Kun virsistä tuli suosittuja



Niin epäuskottavalta kun se kuulostaakin, niin virret ovat nyt vahvasti in. Samuli Edelmanin virsilevyt ovat myyneet kuin häkä samoin kuin riparilaululevyt ja muitakin yrittäjiä on ollut. Kakkoselta alkaa jopa oma virsisarja, jossa katsojat saavat äänestä suosikkivirsiään suosikkilaulajien laulamina. 


Kun en ole rippikoulua käynyt, niin en riparilauluista mitään tiedä, mutta virsistä edes jotain. Kaukana ovat joka tapauksessa ajat, jolloin virsiä veisasivat vain mustiin pukeutuvat köyryselkäiset eukot.


Kummallinen tämä virsibuumi on. Samaan aikaan kun meidän pitäisi elää pinnallista aikaa (näin on tosin sanottu jo viimeiset viisikymmentä vuotta), niin niinkin syvämietteiset laulut kuin virret elävät uutta kukoistusta. Ilmeisesti kansalaiset kaipaavat syvällisyyttä, yksityisesti. Veikkaan, että kirkot eivät kumaja virrenlaulajista. Täyteen ne tulevat vain jouluaattona ja kun Marja-Sisko Aalto on saarnaamassa.


Jos nyt heittäytyy epäileväksi Tuomaaksi, niin ei tämä virsi-innostus täysin puskista tule. Kirkko on varsin aggressiivisesti vastannut nykypäivän haasteisiin. Se on vahvasti mukana nettimaailmassa, paljon innovatiivisemmin kuin esimerkiksi kunnat. Vaikka seurakunnilla on tuskin suoranaista tekemistä julkkisveisaajien kanssa, niin eivät seurakunnat heitä paheksukaan. Ja miksi pitäisikään.


Eriasia on, miten kirkko on uudistunut sisältäpäin.


Itse en muista montakaan virttä edes nimeltä. Ainoa taitaa olla se, jossa lauletaan "päivä vain ja hetki kerrallansa." Pidän siitä virrestä kovasti. Virsiä olen ollut veisaamassa vielä vähemmän, hautajaisissa ja häissä olen niitä kyllä mumissut. Harvahan niitä maallistuneiden ihmisten keskuudessa ääneen laulaa. Uskovaiset ovat asia erikseen.


Mutta kyllä virsissä sanomaa on, kun vain kuuntelee. Moni moittii, miksi virret eivät voi olla iloisempia niinkuin herätysliikkeissä. Minusta niiden ei pidäkään olla iloisia, kyllä itseensä hiljentymiseen täytyy tietty surumielisyys kuulua.


Ollessani armeijassa kirkkoon kuuluvien oli muuten pakko osallistua muutaman viikoin välein iltahartauteen. Ei uskoisi, miltä vajaan tuhannen elämänsä voimissa olevan miehen mumina voi kuulostaa. Pakkovirret ovat aivan yhtä turmiollisia kuin pakkoruotsi.



Muuten, tehdäänkö enää uusia virsiä? Voisin olla hyvä virsien sanoittaja, katumusta ja paatosta kun löytyy.






Perustin blogilleni omat facebook-sivut. Käykäähän ilmoittautumassa ystävikseni te, jotka naamakirjassa olette. Jos ette muuten, niin vaikka säälistä, etten jää blogini ainoaksi faniksi. Sisältyä siellä ei vielä hirveästi ole, mutta tarkoitus olisi kerätä sinne uutisia, linkkejä ja muuta vänkää, mitä en jaksa/halua blogiini laittaa.


------------------------------------------------------------------------------------------------------------


PS. Lopettakaa niiden verotietojen julkaiseminen. Uskokaa, ettei ketään kiinnosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe