sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kuolema ei hävitä sanoja

En ole kirjoittanut henkilökohtaista kirjettä vuosiin, tuskin osaisin enää. Sähköposti ja Facebook tekivät viimeistään lopun kirjeiden kirjoittelusta ja niissä tunnetusti ei ajattele loppuun asti, kuten kirjettä kirjoittaessa.

En muista lukeneeni aikoihin kirjeromaania, eikä sellaisia edes spontaanisti enää tehdä. Sääli, sillä kirjeromaani on henkilökohtaisin kirjallisuuden muoto sekä aikansa kuva mitä parhaimmalla tavalla.

Lue lisää kirjallisuusblogistani.

2 kommenttia:

  1. Kirje ihailijalta (minäkin olen saanut yhden!) on ollut ehkä ikimuistoisin kirje, jonka olen saanut, vaikka en mitenkään välittänyt sen lähettäjästä. Mutta siitä tekstistä ei voinut olla pitämättä. Olin viidennellä tai kuudennella luokalla. Näin jälkeen päin harmittaa, että heitin sen kiusaamisen pelossa pois. Nyt vanhana sitä olisi ollut kiva lukea.

    Sähköinen kanssakäyminen on tehnyt sen, että jotkut ihmiset eivät pidä enää yhteyttä, paitsi silloin, kun tarvitsevat jotain. Kuulumiset ovat sivuseikka.

    VastaaPoista
  2. Oho, wau. Mä en ole saanut koskaan ihailijakirjettä, en sitten koskaan.

    Sähköinen kanssakäyminen on sellaista rappaamista. Hätäisesti kirjoitellaan kun jotain tulee mieleen.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe