Aamiaisella yrittäjien kanssa

Tänään pääsin siivellä Yrittäjien aamiaiselle. Ja kyllä, ilmainen, toisen laittama aamiainen maistuu aina hyvältä. Tilaisuuden anti oli myös hyvä, vaikka sinänsä pukumiesten seurassa tunnenkin oloni vähintään kiusaantuneeksi.

Onneksi kaikki yrittäjät eivät kuitenkaan ole pukumiehiä vaan aivan tavallisia ihmisiä, joilla on ehkä hitusen verran enemmän rohkeutta kuin muilla ihmisillä.

Tilaisuudessa eräs asiantuntija puhui kasvun filosofiasta. Siitä, että onko yrityksen jatkuva kasvu tärkeämpää vai riittääkö kannattavuus. Erityisen liikuttavaa puhe oli mielestäni siksi, että ko. ajatukset tulivat ison yrityksen sisältä. Peli ei siis ole täysin menetetty.

Kuluneena vuosikymmenenä vähänkin isomman yritystoiminnan perusarvot ovatkin karanneet kauas minulle ihanteellisesta yrittäjän arvomaailmasta. Kasvun eteen kun on tehty kaikki: irtisanottu, saneerattu, hiottu ja kaikkea muuta mahdollista. Siinä samalla yrityksen työntekijöiltä on hävinnyt ilo työnteosta, ja vain työpaikan menetyksen pelolla ihmiset on saatu sitoutumaan työnantajaansa.

Jostain syystä mieleen tulee telkussa nähty ruotsalaisesta autoteollisuudesta nähty dokumentti, jossa juuri satamäärin ihmisiä irtisanoneella, kuitenkin voittoa tehneellä yrityksellä, oli pokkaa käskeä jäljelle jääneitä työntekijöitä jäämään heti ylitöihin.

On hämmästyttävää, että pelkällä yrityksen kannattavuudella ei ole ollut merkitystä. Kannattavuushan tarkoittaa myös voittoa, se on toki jatkuvan kasvun yritystä pienempi, mutta toisaalta kehitys on kestävämpää. Ja uskaltaisin arvata, että yrityksen oikean pääoman, työntekijöiden kannalta tuo kehitys inhimillisempää.

Suuryritysten ihailijaa niiden nykyisellä toimintamallilla minusta tuskin koskaan saa. Sen sijaan ihailen itsensä työllistäjiä sekä pienyrittäjiä, jollainen toivon itsekin jossain vaiheessa vielä olevani. Varsinkin Suomen kaltaisessa maassa täytyy ihailla toisenlaisen työuran kulkijoita.

Täällä ainoastaan yhdenlainen työsuhde voi olla se ainoa oikea. Vakituinen työsuhde yhteen työnantajaan. Tämä käy ilmi yhteiskunnan asenteissa varsinkin silloin, jos pienyrittäjyys ei ole osoittautunut kannattavaksi. Yrittäjä kun jää silloin vaille minkäänlaisia etuja ilman helvetillistä todistelua ja paperisotaa.

Suomessa ei palkita riskinotosta omalla itsellään. Täällä palkitaan kestämisestä oman itsensä kustannuksella. Luovuuden ja innovatiivisuuden tukeminen on vain suuri vitsi, jos kyse ei ole suuresta työnantajasta.

Sen olen huomannut tässä kuukauden aikana, kun olen ollut omillani, ettei Suomessa kannusteta itsensä työllistämiseen. Täällä ei ole ns. välivaihetta asiakasverkoston kokoamiseen. Sinun olisi heti otettava kaikki mahdolliset yrittäjyyden riskit (ennen kaikkea taloudelliset) kontollesi, ennen kuin edes näet, voisiko itsensä työllistäminen pitää sinut edes jollain tavalla leivässä. Minkäänlaisia vero- tai maksuhelpotuksia et saa edes rajatuksi ajaksi.

Mikäli uskomme poliitikkojen puheita, itsensä työllistämisen ja pienyrittäjyyden pitäisi olla avain tulevaisuuteen. Kaikki tiedämme, että vähänkään isompi yritys ei hevillä palkkaa uusia työntekijöitä. Pienyrittäjä sen sijaan sen tekee, sillä hänellä yrityksen kasvu tarkoittaa sitä, että hänellä voi olla muutakin elämää kuin työ.

Kuitenkin politiikassa pätevät isojen yritysten edut. Nekin hyväksyisin, jos kyseessä olisivat työntekijöitään inhimillisemmin kohtelevat perheyritykset. Mutta kun kyseessä ovat kasvottomien osakemiljonäärien edut, ei minulta myötätuntoa heille heru.

He tuskin nyt ovat edes meidän myötätuntomme tarpeessakaan.

------------------

Jotain ihmisten epäuskosta tämän päivän poliitikoihin kertoo Urho Kekkosen 110-vuotispäivien saama suuri huomio. Kun julkisuudessa kerrotaan kuolleesta poliitikosta enemmän kuin elävästä, täytyy jokin olla vialla.

Vaikka UKK on kyllä huomionsa ansainnut.