perjantai 7. maaliskuuta 2014

Mistä saa kirjoittaa?

James Hirvisaaren ex-kohuavustaja Helena Eronen lähetti minulle kirjansa Miss Absurdistan. Olen otettu, sillä Helena kertoi, että olen ainoa toimittaja, jolle hän kirjan postitti. Vieläpä huulipunan kera. Helena kun tykkää Marilynista.

Kirjaansa Helena on koonnut Uuden Suomen blogiinsa kirjoittamia tekstejä. Pankin räjäytti se hihamerkkikirjoitus, joka syöksi Helenan julkisuuden myllyyn. Sitä ennenkin Helena oli suosituimpia sinänsä varsin härön Uuden Suomen blogiedustoston joukossa.

Hihamerkkijupakkaa en jaksa sen enempää käsitellä, koska se lienee suurimmalle osalle tuttu. Lopulta Helena lähti omasta tahdostaan avustajahommistaan, vaikka yritystä oli pakottaakin poistumaan.

No, kerrottakoon vielä, että tutustuin Helenaan ennen koko hihamerkkikohua. Harvoin tapaa hänen kaltaisiin tavanomaisuudesta poikkeavia sieluja.

Mutta miksi Helena sai sellaista julkisuutta kun sai? Pientä pohdintaa. Ensiksikin Helena ei ajattele niin kuin totuttu. Hänen mielipiteensä eivät olleet kaikkea ymmärtäviä, vaan pikemminkin maanläheisiä. Lieksasta kun Helena on. Elo on  varsin yksinkertainen homma. Kaikesta ei tarvitse tehdä monimutkaista.

Lisäksi Helena ei ollut millään tavalla varovainen kirjoituksissaan, niin kuin tapana on, jos kyseessä on vähänkin arka aihe. Hän päinvastoin lasketteli menemään. Sitäkään ei saisi tehdä.

Helena olisi saanut kirjoittaa rauhassa mitä haluaa, mutta hänen turmiokseen koitui eduskunta-avustajuus. Kun avustaja kirjoittaa jotain, sitä tietenkin luetaan eri tavalla kuin kenen tahansa kirjoittamaa tekstiä.

Hhän joutui kovan paineen alaiseksi.  Hänen mielipiteensä saattoivat tuntua jyrkiltä. Sellainen ajatteluhan on vain "sallittua" sivistymättömille.

Mielipiteidensä ilmaiseminen on aina vain vaikeampi homma. Sitä vaikeampi se on, jos sinulla on jonkinlainen virallinen asema. Poliitikko tai joku muu valtaaomaava on aika kädetön, jos hän haluaa kertoa edes jonkin mielipiteensä maailmalle. Kaikkea paheksutaan helposti.

Kaikki me tiedämme historiasta, että yksi ainoa hyväksytty mielipide on aina vaarallinen kehitysjatkumo. Vaikka elämme demokratiassa, uskoisin, että liian moni miettii, että mitä kirjoittaa, ennen kuin antaa näppäimistön laulaa. Onko se sitten demokratiaa, vaikka kukaan ei varsinaisesti kiellä mitään kirjoittamista. Sisäinen kielto.

Eikö kaikille mielipiteille täytyisi olla paheksuntavapaus, vaikka mielipide ei meitä kaikkia miellyttäisi, niin kuin kai olisi tarkoitus.  Eikö kritiikille täydy aina olla sijaa, kaikissa mahdollisissa tapauksissa, jos kyse ei ole laittomuuksista. Ei välttämättä aina.

2 kommenttia:

  1. Suomessa ei saa kertoa ihmisille totuutta, mikäli se on sos dem / seko-logisten puoluiden etujen vastaista vaikka olisikin loppupelissä totta. Mieleeni muistuu Suomen Armeijan Kapiaisen, Karjalan Prikaatin ja Kymen Jääkäripataljoonan kaikkien aikojen legendaarisimman kouluttajan, Ville-Petteri Loihurannan lausunto koskien Tarja Halosta. Lausunto oli täysin totta ja paikkansapitävä, mutta eikös jotkut äidin pikkukommari-varusmiehenpuolikkaat menneet levittelemään asiaan ja lopulta se päätyi rosikseen asti. Ville-Petteri on hieno mies joka varmasti pitää Isänmaamme puolia niin sodan kuin rauhan aikana. Arvostan. Sensijaan Tarja Halonen, täysin turha ämmä, meni vielä suututtamaan Valkoisen Talon ja koko USA:n presidentti instituution typerillä lausunnoillaan. Mikähän olisi oikea rangaistus Tarjalle?

    VastaaPoista
  2. En välttämättä itsekään ole Halosen ykkösfani, mutta mielestäni armeijan kapiaisen ei pitäisi ainakaan julkisesti ottaa kantaa politiikkaan. Upseerien tehtävänä on totella kulloinkin vallassa olevaa valtionjohtoa, vaikka ko. henkilö ei heitä miellyttäisi. Itse palvelin varusmiehenä juuri Karjalan prikaatissa ja Kymen jääkäripataljoonassa ja ei siellä upseerien käskyjä kyseenalaistettu, vaikka ei olisi voinut sietää ko. upseereja.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe