Oman todellisuutensa vangit
Nukun huonosti. Jo vuosia olen nukkunut, ellen vuosikymmenen. Unenikin ovat mitä ovat. Yleensä katkonaisia katkonaisen unen takia. Harva uni jää mieleen heräämisen jälkeen. Viime viikolla eräs uni jäi.
Uneni eivät yleensä käsittele kovinkaan syvällisiä kysymyksiä. Useimmiten melkein vain itseäni. Olen kai uninarsisti, koska seikkailen aina vain itse päähenkilönä unissani.
Siihen viime viikon uneen. Olin kuin olinkin Star Trekin matkassa. Miehistö oli siitä 90-luvun versiosta. Siirryimme planeetalle, joka oli omituisen lasinen, lähes kaikkialtaan läpinäkyvä. Jopa kaiken nähnyt Enterprisen miehistö totesi minulle, että tämä ei voi olla todellinen maailma.
Heräsin tietenkin.
Tiedän eläväni todellisuudessa, joka on rakentunut ympärilleni. Minä olen oman todellisuuteni keskipiste ja muut ihmiset omansa. Muuta emme sitten todellisuudesta tiedäkään. Olemmeko me ihmiset vain jonkun suuri koe tai pelkästään avaruudessa täysin sattumalta tapahtuneen evoluution koe.
Usein olen miettinyt, mikä oma tarkoitukseni on, miksi olen syntynyt omaan todellisuuteeni. En ole löytänyt vastausta, vaikka olisin sitä rukoillut ja huutanut.
Joku sanoo, että ihmiselämän tarkoitus on vain nauttia yhdestä annetusta elämästä. Miksi sitten kaikki eivät elämästään nauti. Osa haluaa siitä jopa omin avuin pois.
Toiset vannovat pelkän sattuman nimeen. Eli on vain sattunut syntymään ilman sen suurempaa päämäärää tai merkitystä.
Oman elämänsä tarkoituksen pohtiminen on sekä ahdistavaa että antoisaa. Kadehdin ihmisiä, jotka eivät sen enempää mieti oikeastaan mitään. Sen täytyy olla helpottavaa, että ei anna valua elämänsä ohi vain siksi, että luulee, että on jotain, jolla on merkitystä.
Niin surullista kuin se onkin, millään ei ole välttämättä yhtään mitään merkitystä.
Uneni eivät yleensä käsittele kovinkaan syvällisiä kysymyksiä. Useimmiten melkein vain itseäni. Olen kai uninarsisti, koska seikkailen aina vain itse päähenkilönä unissani.
Siihen viime viikon uneen. Olin kuin olinkin Star Trekin matkassa. Miehistö oli siitä 90-luvun versiosta. Siirryimme planeetalle, joka oli omituisen lasinen, lähes kaikkialtaan läpinäkyvä. Jopa kaiken nähnyt Enterprisen miehistö totesi minulle, että tämä ei voi olla todellinen maailma.
Heräsin tietenkin.
Tiedän eläväni todellisuudessa, joka on rakentunut ympärilleni. Minä olen oman todellisuuteni keskipiste ja muut ihmiset omansa. Muuta emme sitten todellisuudesta tiedäkään. Olemmeko me ihmiset vain jonkun suuri koe tai pelkästään avaruudessa täysin sattumalta tapahtuneen evoluution koe.
Usein olen miettinyt, mikä oma tarkoitukseni on, miksi olen syntynyt omaan todellisuuteeni. En ole löytänyt vastausta, vaikka olisin sitä rukoillut ja huutanut.
Joku sanoo, että ihmiselämän tarkoitus on vain nauttia yhdestä annetusta elämästä. Miksi sitten kaikki eivät elämästään nauti. Osa haluaa siitä jopa omin avuin pois.
Toiset vannovat pelkän sattuman nimeen. Eli on vain sattunut syntymään ilman sen suurempaa päämäärää tai merkitystä.
Oman elämänsä tarkoituksen pohtiminen on sekä ahdistavaa että antoisaa. Kadehdin ihmisiä, jotka eivät sen enempää mieti oikeastaan mitään. Sen täytyy olla helpottavaa, että ei anna valua elämänsä ohi vain siksi, että luulee, että on jotain, jolla on merkitystä.
Niin surullista kuin se onkin, millään ei ole välttämättä yhtään mitään merkitystä.
Maailmankaikkeus on vain näkymättömien hiukkasten värinää tyhjässä. Jos vähän yksinkertaistetaan asiaa nykyihmisen käsityskyvyn mukaiseksi, niin maailmankaikkeus on loppupelissä vain pelkkä illuusio. Unet ovat ehkä vain pelkkä häivähdys rinnakkaismaailmasta, jota emme näe emmekä voi ymmärtää mutta ilman sitä koko maailmankaikkeus luhistuisi. Maailmanloppua odotellessa lienee paras tapa käyttää jäljellä oleva aika muiden ihmisten ja miksei myös koko eläinkunnan ja ekosysteemin auttamiseksi. Jos ei muuten niin ainakin itselle tulee hyvä mieli kun saa auttaa muita ja tuntee itsensä jollakin tapaa tarpeelliseksi.
VastaaPoistaYllättävän harva silti haluaa auttaa muita.
VastaaPoistaviimeinen lauseesi on kyllä surullista. onko muka niin, ettei millään ei ole välttämättä mitään merkitystä? oman olemassaolon ja merkityksellisyyden pohtiminen voi kyllä johtaa ennen pitkää siihen, että elämä jää elämättä ja hetket kokematta..kun aina olevinaan odottaa jotain tai haluaa vastauksia..mitäs jos oman elämän tarkoitus on tehdä niitä asioita, jotka tekee mielen iloiseksi? totta, oman elämän tarkoituksen miettiminen on sekä antoisaa että ahdistavaa. elämästä nauttiminen ei aina ole niin yksinkertaista, niinkuin kirjoitit. moni haluaa siitä jo omin avuin pois. joku on joskus sanonut, että onnellinen on se, jolla on joku, jota rakastaa, jotain mielekästä mitä saa tehdä ja jotain, mitä toivoa.. kenties näin.
VastaaPoistaVoihan tuo masentavalta kuullostaa. Kyllä mä toisaalta elän elämääni tunnetasolla aika täysillä. En osaa sen paremmin selittää.
VastaaPoista