Miesten tappaminen on viihdettä

En ole nykyisin enää liiemmälti miesasiamies, enkä usein edes enää tosikkokaan, mutta kevään televisiotarjonnasta iski yksi homma suoraan likinäköisiin silmiini.

Sarjoja Nymfit ja Mustat lesket mainostetaan tv-klipeissä raflaavasti miesten tappamisella. Tappajina tietenkin kauniit ja seksikkäät naiset, kuinkas muuten. Eipä sitä loppuunajetun perheväkivallan uhrivaimon miehensä tappamisella nyt seksikästä draamaa saisikaan.

Sarjoissa on kyse tietenkin vain sadusta ja viihteestä, mutta jos joku sarja perustuisi siihen, että täytyy rakastella naisen kanssa ja tämä kuolee sitten niin minkälainen vyöry tasa-arvovaltuutetulle siitä syntyisikään.

Ja entäs sitten, jos sarjassa tehtäisiin kuten Mustassa leskessä. Tapettaisiin vaimot ja rilluteltaisiin sitten. Luoja, en uskalla ajatellakaan.

Vastaavanlaista herkuttelua  miesten tappamisella löysin myös esimerkiksi Laura Gustafssonin Huorasatu-kirjasta.

Miehet ovat paljosta pahasta vastuussa, mutta ihmettelen silti, miksi miesten tappaminen on viihteessä ok, ellei ohjelmaa jopa mainosteta sillä.

Tutkimuksia naisten kohtaamasta väkivallasta syölletään yhtenään, mutta kukaan ei huolestu miesten kohtaamasta väkivallasta.

Yleensä miehet hakkaavat ja tappavat toisiaan, mutta sitä pidetään yhteiskunnassamme jotenkin vain todettavana tosiasiana. Miesten toistensa nuijiminen on tietenkin myös action-elokuvien selkäranka.

Väkivallan koetaan olevaan loppuun asti luonnollinen osa miehen elämää, nyt myös oikeutettuna uhrina.