sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Katsottua: Nymphomaniac

Hyllyssäni odotti pidemmän aikaa katsomistaa Lars von Trierin Nymphomaniac. Nyt sen katsoin. Se oli sensuroitu neljän tunnin versio. Pidempikin ohjaajan versio löytyy.

Pitkästä kestostaan huolimatta Nymphomaniacin parissa ei pitkästynyt, vaikka mietin, että mitä ajatella elokuvasta, joka alkaa pimeydestä ja päättyy pimeyteen. Että onko elokuvassa mitään toivonpilkahdusta. Synkkyydestään huolimatta olen von Trierin elokuvista löytänyt toivoa.

Elokuva kertoo Joe-himisestä naisesta, joka löytyy hakattuna kadulta ja kertoo tarinansa erakkomiehelle. Joe on omasta mielestään nymfomaani ja tarinansa perusteella rakastellut tuhansien miehien kanssa. Vailla ilman rakkautta. Nymphomaniacissa rakkaus ei ole mahdollista, mutta seksi koska tahansa.

Von Trier tavoitti hyvin elokuvassaan maailman tekopyhyyttä. Jos Joe olisi ollut mies, kukaan ei paheksuisi makaamista kenen kanssa tahansa. Todella seksuaalista naista pidetään uhkana ja pelottavana asiana. Naisen ruumista himoitaan, mutta jos joku nainen käyttää sitä täysin estottomasti niin sellaista käytöstä paheksutaan.

Pohdin pitkään, miksi Joe halusi kovasti niin paljon seksiä kenen kanssa tahansa. Alussa kaikki alkoi kilpailusta. Nuori Joe ystävineen kilpaili, kuka kaataa enemmän miehiä. Nymphomaniacissa miehet ovat aina helppoja pippelinkautta eläjiä. Lopussa jopa Joeta kuunnellut itseään täysin seksuaalittomaksi kutsunut mies yrittää seksiä Joelta. Ehkä miehet sellaisia ovatkin.

Onnelliseksi seksi ei tehnyt Joeta. Ainoa, jota hän jollain tapaa rakasti, aviomies, niin hänen kanssaan Joe ei nauttinut seksistä.

Charlotte Gainsbourg näyttelee hyvin vanhentunutta Joeta, joka ikäänkuin elää, mutta ei elä. Hän samaan aikaa julma hyväksikäyttäjä että uhri. Lopulta seksikin käy Joelle mahdottomaksi. Edes sitä pakoreittiä tuskaa vastaan ei jäänyt Joelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe