Olet sitä, mitä olit kerran

Viime viikolla törmäsin väittelyyn, jossa väiteltiin siitä, että voiko ex-pornotähti Rakel Liekki olla uskottava Ylen toimittaja. Yle kai oli se tunteiden herättäjä, kun taloa on pidetty vähän sellainena konservatiivisena paikkana. Jos Rakel olisi yksityisessä lehtitalossa töissä, ei samanlaista ihmettelyä olisi syntynyt.

Osallistuin väittelyyn ja ennakkoluulottomasti olin sitä mieltä, että Rakel voi mainiosti olla toimittaja, olen lukenut hänen juttujaan, eivätkä ne huonoimmasta päästä ole. Ehkä taas kerran ripaus kateuttakin paistoi, joitakin suututtaa, että on opiskellut ja toinen vähemmän koulutettu vie tavoitellun Ylen toimittajan paikan.

Jatkoin vielä, että Suomessa toimittajat tuppaavat olemaan jo nyt liikaa yhdestä puusta veistettyjä, eikä minua pornotähteys hetkauta.

Vaikka luulisi, että porno on arkipäiväistynyt, niin sillä on yhä kauhistuttavuusarvo joillekin. Varsinkin jos pornotähti päättää haluta muutakin kuin olla pantavana kameroitten edessä loppuikänsä. Liekkihän ei lopettaessaan pornouraansa häpeillut, hän oli oikeastaan ensimmäinen julkisuuteen tullut pornotähti.

Iltapäivälehden nettivideolla toimittaja kysyi Rakelilta pornourasta, joka hiukan närkästyneenä naurahtaen ihmetteli kysymystä, kun urasta on jo kymmenen vuotta aikaa ja on tehnyt sen jälkeen paljon muutakin. Pornoleimasta ei vaan pääse eroon. Se on Liekin hyväksyttävä.

Liekkihän on hämmästyttävän hyvin luonut itsensä uudelleen. Hänhän ilmoitti jo pornouransa aikana, ettei tee pornoa loppuikäänsä, eikä se tietenkään olisi edes mahdollista. Miespuoliselta pornotähdeltä samanlainen liike voisi olla vaikeampaa. Hänen pitäisi kertoa anteeksipyydellen kertoa elämänmuutoksestaan, sillä miespornotähtiä pidetään iljettävinä panomiehinä siinä missä taas alalla työskenteleviä naisia uhreina. Sitähän esimerkiksi Liekki ei ollut, vaan hän vaikutti olevan hyvinkin pornouransa ohjaksissa.

Suomi on uran pikakäännösten suhteen vähän sellainen kehitysmaa. Pitäisi olla sitä, mitä kerran oli. Olosuhteet ovat murtamassa tuon sovinnaisen myytin. Potkut saaneen ihmisen on pakko luoda itsensä uudelleen, jos ex-ammatti katoaa vallan kokonaan alta.Vaihtoehtona on työttömyys, josta harvoin noustaan vuosien jälkeen.

Itsestäni olisi äärimmäisen ahdistavaa ajatella, että jos joskus olen tehnyt jotain, niin minun pitäisi olla samaa ikuisuus. Murhasta voi tuomita loppuiäkseen, muttei siitä, että luo itsensä uudelleen. Joskus menneisyys seuraa loppuun asti, joskus jopa kuoleman taakse.