Amerikkalaista politiikkaa suomalaisittain

Amerikkalainen politiikka on tulossa Suomeen lausahti Eero Heinäluoma taannoin. Jaa, onkohan Eero lyöttäynyt Vanhasen kanssa samoille linjoille punamultayhteistyön ulkopuolellakin. Itse en juuri amerikkalaistyylistä politiikkaa ole Suomessa nähnyt. Ellei sitten Niinistön hieman noloa työväenpresidentti-kampanjaa pidetä sellaisena. Roskapusseja ei Suomessa kaivella.

Ja rötökset pitääkin kaivella esiin.

Tämän viikon suurimpia uutisia oli Vanhasen lausunnot tv-luvan ilmoittamisesta. Tai oikeastaan vauraiden ruotsalaisministerien ilmoittamatta jättämisestä. Lyöttäydyn enemmistön mielipiteeseen, että kyllä toimittajilla oikeus on kysyä. Ei kansa niin tyhmää ole, ettei se osaisi erottaa p....aa oikeista asioista. Sitäpaitsi poliitikkojen tulee näyttää esimerkkiä, vaikka se unohtuukin joiltain. Silti kukaan ei ole täydellinen ja anteeksi täytyy osata antaa. Kuinka moni meistä tavallisistakaan ihmisistä on virheetön, vaikka ei tekisikään/teettäisi työtä pimeästi.

Ja kun amerikkailaisesta politiikasta puhutaan, niin siellä on tapana joko tappaa parhaat johtajat tai vesittää heidän sanoma naurettaviin skandaaleihin. Clinton olisi todella muuttanut kansakuntaa ja kansaa, ellei häntä olisi tuhottu Lewinsky-skandaalilla. Clinton ei varmaasti ole maailman ainoa poliitikko, joka on ollut uskoton. Minusta uskottomuus kuuluu yksityiselämään, se kun ei ole laissa kielletty. Vaikka en nyt ketään uskottomuuteen rohkaisekaan parisuhteen kestämisen kannalta. Amerikan parhaimmaksi poliitikoksi nostaisin Robert Kennedyn, joka jäi veljensä varjoon. Minkälaiseksi maailma olisikaan voinut muotoutua tämän oikeudenmukaisen juristin käsissä. Itse pidän häntä yhtenä suurimmista esikuvistani.

Edelleen...Suomen amerikkalainen politiikka ei minun mielestäni ole alkanutkaan, sillä Suomessa ryvettyneimmätkin poliitikot nousevat kuin feeniks-lintu tuhkasta. Miettikääpä Juhantaloa ja kumppaneita.. Ehkä me tunnemme tässä murheellisten laulujen maassa sympatiaa synkkiä ihmiskohtaloita kohtaan.