Ikea-land


Käväisin lauantaina Vantaan Ikeassa auttaessani pikkusiskoani muuttopuuhissa. Ensimmäisenä silmiini osuivat turistibussit. En ole aiemmin suostunut uskomaan, että kauppoihin todella tullaan tilausbussilla. Nyt sekin on uskottava.  Mutta miten sohvan saa mahtumaan bussiin, mutta näyttivät olevan hyvin pakattuja Klippanit. Kerrottakoon, että Jumbossa en ole vielä käynyt. Lupaan kirjoittaa sitten siitäkin :)

Mutta koska periaatteenani on löytää aina negatiivisia asioita kaikesta, ohessa muutamia huomioita :) Ihmiset ovat kaikkeen valmiita, jos hinta on halpa. En ole aiemmin tavannut kauppaa, jossa sohva pitää itse hakea tiskille.. Ja missä olisi niin paljon asiakkaita. Jotain kultaista täytyy Ikean markkinoinnissa olla, kun vieressä olevan Askon parkkipaikka kumisi tyhjyyttään.

Jotta tästä ei olisi Ikean markkinoinnin ihailujuttua, minun täytyy sanoa itse olevani vannoutunut pikkuliikkeiden kannattaja, mikä nyt tuskin yllättää ketään. Hyvien vaateliikkeiden ynnä muiden liikkeiden löytäminen Helsingin keskustan ulkopuolella alkaa olla vaikeaa. Liikkeet valuvat Jumboihin ynnä muihin supertaloihin. Tikkurilassakin on jatkuvasti liiketiloja tyhjinä, joihin tulee aina uusi parturi. Koskahan nekin ymmärtävät siirtyä vaikka sitten Ikeaan. Sen jälkeen lupaan kyllä parturoida itse omat hiukseni. Nehän näkevät muutenkin harvoin kampaa.

Kauhuskenario:  Onko Suomessa  20 vuoden päästä enää muutama yritys kullakin kilpailukentällä ?  Onko kaikki kodit sisustettu Ikean huonekaluilla? Tai kaikki koirat Kultaisia noutajia? Jotenkin tuntuu, että vahvat syövät hitaammat kilpailijansa armoitta pois. Esim. puoluelehdistöäkään tuskin olisi ilman valtion tukea. Tosin valtio päättääkin poistaa tukensa muutenkin kitulialta kulttuurilehdiltä. Tätä ei pitäisi sanoa näin poliittisesti epäkorrektisti, mutta voiko vaihtoehtolehti olla vaihtoehtolehti, jos se saa valtiovallan tukea? Silloinhan sekin on osa tätä byrokratian kaikki syövää ratasta. Varsinkin kun todellinen vallankumous ja muutos tapahtuu nyt verkossa. Verkko on aidon vuorovaikutteinen sosiaalinen foorumi, joss erilaiset ihmiset voivat kohdata,vaikka toisin väitetäänkin.

Mutta samaan aikaan kuin verkossa tapahtuu, on ulkonainen ympäristö muuttumassa Ikea-landiksi, jossa kaikki muistuttaa toisiaan ja miehetkin puvustetaan Prismassa setämäisen maolaisesti.

Kommentit

Suositut tekstit