Urheilu sulattaa sorron sydämet

Kuva: invictusthemovie.com

Sen lisäksi, että urheilu on parasta materiaalia elokuviin, se voi oikeasti yhdistää kansoja. Urheilu tuo iloa ja valoa surkeaan aikaan. Muistammehan jääkiekon maailmanmestaruutemme vuodelta 1995.



Näin tahtoo sanoa myös Clint Eastwoodin erinomainen elokuva Invictus. En muista koska olisin viimeksi nähnyt elokuvaa, joka tarjoaisi toivoa sorron ja alistamisen sekä kaiken muun tuskan maailmassa. Jos tästä elokuvasta ei tule ajan myötä klassikkoa, niin ei sitten mistään.

Elokuva kertoo Etelä-Afrikan rugbymaajoukkueen tiestä voittoon vuonna 1995 järjestetyssä maailmanmestaruuskisoissa. Altavastaaja joukkuen selvisi voittoon, aivan kuten Suomen jääkiekkomaajoukkue samana vuonna.



Mutta oikeastaan elokuva kertoo jaetun kansan tiestä yhteiselle polulle. Ennen kisoja rugby oli valkoisen Etelä-Afrikan symboli, mutta kisojen aikana polut yhdistyivät ainakin hetkeksi.

Elokuva tahtoo sanoa, että tämän jaetun kansan ihmeen takana oli Nelson Mandela ja rugby-maajoukkueen kapteeni Francois Pienaar. Nämä kaksi miestä kun uskoivat anteeksiantoon.

Invictus on Mandelaa näytelleen Morgan Freemanin elokuva. Mies jopa puhui kuin Mandela. Mies oli Mandela enemmän kuin Mandela itse. Pienaaria näytellyt Matt Damon ei ollut epäuskottava hänkään ja hänen roolityönsä arvo noussee ajan kuluessa.

Kriitikeissä elokuvaa on moitittu liiasta puhtoisuudesta, mutta elokuvan voima piilee juuri siinä. Elokuvia maailman kurjuudesta, joka yhä pahemmaksi muuttuu riittää. Aika alkaa olla kypsä idealistisille elokuville. Onneksi.

Maailmassa ei enää ole Etelä-Afrikan kaltaista avointa rotusortoa ja jaottelua, mutta jakaantunut maailma on yhä. Jakaantunut on myös Suomi, rikkaisiin ja köyhiin. Kuka kertoisi meille toivosta?

Elokuvan nettisivuille.

-----------------------------------------------------

Mandela siteerasi elokuvassa usein William Ernest Henleyn runoa Invictus, johon elokuvan nimikin perustuu. Tämän runon voimalla hän selviytyi vuosikymmenien vankeudesta ja tästä runosta meillä kaikilla on opittavaa. Valitettavasti en löytänyt suomennosta.

Mandela itse on suurin elävä ihminen.

----------------------------------------------------

Out of the night that covers me,

Black as the Pit from pole to pole,

I thank whatever gods may be

For my unconquerable soul.



In the fell clutch of circumstance

I have not winced nor cried aloud.

Under the bludgeonings of chance

My head is bloody, but unbowed.



Beyond this place of wrath and tears

Looms but the Horror of the shade,

And yet the menace of the years

Finds, and shall find, me unafraid.



It matters not how strait the gate,

How charged with punishments the scroll.

I am the master of my fate:

I am the captain of my soul.

Lähde: poemhunter.com