Idiootti


Kävin katsomassa Kansallisteatterissa Idiootin. Itse näytelmään en tällä kertaa imeytynyt mukaan. Olisi pitänyt lukea Dostojevskin alkuperäisteos etukäteen. Myönnän kuitenkin suoraan, että harvaa Dostojevskin kirjaa olen jaksanut lukea loppuun asti. Minä kun olen lyhyen ja suppean ilmaisun ystäviä, vaikka en Dostojevskin neroutta kiistä.


Idiootti kertoo muiden yksinkertaisena pitämästä Myskin-nimisestä ruhtinaasta. 1800-luvun henkeä kuvastaa, että epileptikko rinnastetaan yksinkertaiseen ihmiseen. Myskin on myös hyväntahtoinen, mikä tänäkin päivänä yleensä yhdistetään tyhmyyteen. On tämä julma maailma.

Mutta ironiaahan Idiootti paljolti on. Myskinhän ymmärsi elämästä enemmän kuin itseään parempana pitävät. Hän ymmärsi hetkeä ja osasi valaistua hetkestä, joka ei kyllä itseltäni onnistu. Muut tarvitsevat maailman ymmärtämiseen suurta tuskaa ja ahdistusta, mutta Myskin ymmärsi kaiken siksi, että muut luulivat, ettei hän ymmärrä maailmasta mitään. No, kuulostaa monimutkaiselta.


Idiootti on minulle myös tarina rakkauden toivottomuudesta sekä hyvän ja pahan kamppailusta rakkaudessa. Idiootissa tuotta rakkautta edustaa "turmeltunut" Nastasja Baraskova, johon sekä hyvää edustava Myskin että pahaa kuvastava Rogozin ovat rakastuneet.


Eipä ole yllätys, ettei Baraskova osaa valita hyvän ja pahan välillä rakkaudessa ja häilyy näiden kahden vaihtoehdon välillä. Baraskova kun ei usko hyvyyteen rakkaudessa ja valitsi siksi lopulta Rogozin, koska ei loukata hyvää, hyvyys kun ei ole  Baraskovan mielestä mahdollista. Kuten vanhoissa rakkaustarinoissa käy yleensä, niin Rogozin tietenkin tappaa Baraskovan lopussa. Rakkautta ei saa siis kukaan.


Jotta kuvio olisi riittävän monimutkainen, niin Myskiniin on rakastunut nuori Aglaja Jepantsina-neito, joka ei tietenkään saa Myskinin lempeä osakseen.


Kyllä rakkaus on taiteessa masentavaa. Eikä pelkästään rakkaus, Idiootissa kaikki tuntuvat käyvän kilpajuoksua kuolemaa vastaan. Mutta sitä elämä perimmiltään on. Hyvän ja pahan keruuta kiihtyvällä tahdilla, ennen kuin aika loppuu kesken.

Kommentit

Suositut tekstit