Nallen sanomisia


Flash toistinta ei löytynyt.



Kun tuossa eilen jo sivusin Nalle Wahlroosin sanomisia, niin mitä mieltä olette tästä... Eikö äänioikeuden tasa-arvoisuus ole enää itsestäänselvyys? Tässä uutisoidaan miltei hellyttävästi Nallen välittävän lapsista, vaikka hän ehdottaa nuoremmille enemmän ääniä kuin vanhuksille.



Mielestäni ei ole liikaa pyydetty, että saa sellaista eläkettä millä elää, jos on ikänsä maksanut veroja. Veikkaisin myös, että moni eläkeläinen rahoittaa nuorempien sukulaistensa elämää tavalla tai toisella.



Välillä ihmettelen Wahlroosin sokeaa uskoa markkinatalouteen. Se on toki ollut hänelle hyvä, mutta kaikilla ihmisillä ei ole hänen briljantteja taloudellisia aivojaan, eikä samoja lähtökohtia kun hänellä on ollut. Kaikille ihmisille ei edes anneta mahdollisuutta taloudelliseen menestykseen tai se ei ole vain heille syystä tai toisesta mahdollista.



Sinänsä Nalle on rehellinen kapitalisti. Hän ei verhoa ajatteluaan hyvinvointivaltion taakse, kuten moni markkinamies tekee, vaikka ajattelisi samoin kuin Nalle. Siinä Nalle on myös oikeassa, että hyvinvointivaltio rimpuilee pikkuhiljaa kuolinkouristuksissaan. Sitä rahoitetaan velkarahalla ja jokainen tietää, että velalla voi syödä loputtomiin omassakaan elämässä.

Kommentit

Suositut tekstit