Poliittinen korrektius että persut vastaan media

On olemassa sanonta poliittinen korrektius. Sehän tarkoittaa sitä, että ei sanota todellisuudessa mitään ja sanotaan vielä niin, ettei kukaan voi edes vahingossa loukkaantua. Siihen suomalainen politiikka on perustunut sodan jälkeen. Suomessa ei ole ollut perinteitä räväkkään poliittiseen keskusteluun, sillä ennen sotia kaikkia poliittisia mielipiteitä ei saanut kaikkien osalta ilmaista välttämättä lainkaan.



Kun persut tulivat rytinällä eduskuntaan, on koetuksella ollut sekä poliittinen korrektius että persujen ja median välit. Valtaosa persuista kun ei ole kasvatettu poliitikoiksi, kuten vanhemmissa puolueissa on tehty. Näissä "puoluekouluissa" taatusti kun myös opetetaan, mitä saa sanoa ja mitä ei joutumatta median otsikoihin.



Poliittinen korrektius unohtui James Hirvisaaren avustajalta Helena Eroselta viime viikolla hihamerkkikirjoituksessaan blogissaan. Itse sain lopulta alkuperäisen kirjoituksen käsiini ja ei sitä montaa riviä täytynyt lukea ymmärtääkseen, että kyse oli huumorista. Olisin silti jättänyt ko. aiheesta kirjoittamatta.



Jokainen voi taas itse päättää sen, voiko kansanedustajan avustaja kirjoittaa enää mitään "yksityishenkilönä" ja mikä on soveliasta huumoria ja mikä ei. Kirjoitus tosin ei ollut Helenan parhaita muutenkaan. Hän on kirjoittanut huomattavasti parempiakin poliittisia satiireja. Eikä Suomessa kyllä muutenkaan ymmärretä poliittisia satiireja. Tässä maassa ihmiset ovat useimmiten siihen liian tosikkoja.



Persujen ja median suhde on ollut mielenkiintoinen tapaus. Ensin persut olivat suorastaan median lemmikkejä, ainakin Soini ja nyt ollaan sitten toisessa ääripäässä. Soini itse ei enää kansanedustajiensa töppäilyjä selittele, vaan paloja sammuttamassa on useimmiten Pirkko Ruohonen-Lerner vakavine kasvoineen tv-kameran edessä. 



Se on monilta unohtunut, että valtaosa persukansanedustajista tulee median kanssa hyvin toimeen, sillä he ovat yhtä näkymättömiä kuin muidenkin puolueiden kansanedustajat, eivät siis sano tai tee mitään, mistä media voisi kiinnostua.



Eritoten Hirvisaari ja Jussi Halla-Aho haukkuvat median pystyyn ja väittävät toimittajien olevan ilkeämielisiä ja yksipuolisia uutisoinnissaan.



Itse en toimittajana oikein moista pysty nielemään. Kun en itse näe kaikkia persuja samanlaisina on hieman hullua lukea jatkuvasti, että olisin yksi yhteen samanlainen kaikkien toimittajien kanssa. Meitäkin kun onneksi on erilaisia, vaikka toimittajakantaa on yksipuolistanut se tosiasia, että harva toimittaja pääsee enää toimittajaksi ns. kansanriveistä vailla yliopistokoulutusta.



En näe itseäni lainkaan elitistitoimittajana, joka on siirtynyt yliopistokahvilasta suoraan johonkin poliittisesti korrektiin valtamediaan persuja jahtaamaan. Minä olen kasvanut kansan korkeakoulussa ja en ole saanut mitään ilmaiseksi. Veikkaan, että tiedän tavallisen ihmisen hädästä ja ajatusmaailmasta enemmän kuin moni persukansanedustaja tietää. Yhtäkään haastattelua en ole kirjoittanut "valmiiksi"  ennen haastattelua.



Elämme kuitenkin maailmassa, jossa joillekin sallitaan rajutkin lausumat julkisuudessa. Kukaan ei vaadi Aki Kaurismäkeä ristille rikkaiden prosenttitappamislausunnoistaan brittimediassa. Nalle Wahlroos saa myös hätkähdyttää rauhassa lausunnoillaan lähes kaikesta mahdollsesta, eikä häntä ole kukaan erottamassa pörssiyhtiöiden hallituksista. Sen sijaan eroamaan on vaadittu kansanedustajan pienipalkkaista avustajaa blogikirjoituksen vuoksi ja innokkaimpina erottajina ovat olleet persut itse. 



Mutta näinhän tämä maailma toimii.



Ja poliittinen korrektius.