Arvoituksellinen James Bond

Viime käynnistä elokuvateatteriin on jo aikaa. Kävin katsomassa uusimman James Bond-elokuvan Skyfall. En viitsi kertoa koko juonta pilatakseni niiden elokuvanautintoa, jotka eivät ole elokuvaa vielä nähneet.

Skyfall on synkkä elokuva, mutta jollain kiehtovalla tavalla arvoituksellinen elokuva. Ehkä ensimmäistä kertaa päästän Bondin sieluun käsiksi. Tappamisen ammattilaisen kärsimys on käsin kosketeltavaa. Eikä pelkästään Bondin, vaan tässä elikuvassa kaikkien henkilöiden sielu on rikki. Jokaista kalvaa jokin ja periksi ei voi antaa.

Ohjaaja Sam Mendes on onnistunut kaivamaan jotain uutta esiin täysin kalutusta aiheesta. Miehellä on tosin tilillään syväluotaavia elokuvia, kuten American Beauty.

Elokuvassa on myös kyse kostosta ja anteeksiantamattomuudesta. Javier Bardem on ylisanoja käyttääkseni loistava näytellessään Bond-konna Raoul Silvaa, joka on entinen brittien tiedustelupalvelun mies, mutta joka nyt haluaa kostaa hylkäämisensä kiduttajien kynsiin Kiinassa M:lle eli tiedustelupalvelun pomolle.

Virkistävä valinta, ettei konna ollut maailmanvalloittaja.

Skyfall kertoo aikojen muuttumisesta. Enää ei riitä, että kykenee vain silmästä silmään tappamaan, kun tappaa voi tietokoneen klikkauksella. Ja enää ei riitä, että tiedustelupalvelun pomo pitää omiensa puolta, nyt täytyy näyttää hyvältä ulospäin medialle. Ja jos ei näytä hyvältä, eikä tee hyvältä näyttäviä tekoja, saa lähtöpassit.

Elokuva on onneksi onnistunut säilyttämään Bond-elokuviin kuuluvan kylmän ja kuivan huumorin, eikä ole pelkästään iloton, kuten esimerkiksi viime aikojen Batman-elokuvat. Kysehän on kuitenkin fiktiohahmosta Bondissakin.