Luettua: Sihteeri - Joseph Goebbelsin pikakirjoittajan perintö

Brunhilde Pomsel eli yli satavuotiaaksi ja oli pikakirjoittajana Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbelsin ministeriössä. Häntä ei kukaan tunne, hän oli vain yksi takarivin tekijöistä, jotka ilman työpaikkaansa olisivat kadonneet historian hämärään.

Kirjan takakansitekstistä sai kuvan, että Pomsel olisi ollut natsien hierarkian ytimessä, mutta kun kirjan luki, niin Pomsel väitti hädin tuskin tuntevansa Goebbelsia. Viimeinen elossa ollut johtavien natsien kanssa työskennellyt hän oli joka tapauksessa.

Kirjan lukemista häiritsi myös se, että sen toimittanut toimittaja Thore D. Hansen nappaa aimo osan kirjasta verratakseen Natsi-Saksan aikoja meidän aikoihimme. Trump on kuulemma kuin Hitler jne.

No, joitakin yhteneväisyyksiä on ajoilla, mutta on paljon erojakin. Se, että äärioikeisto ja populismi nyt ovat aikaisempaa enemmän pinnalla, niin mikään Euroopan maa ei ole konkurssissa, niin kuin Saksa oli ennen Hitleriä. Kaikkihan on lopulta rahasta kiinni, kuten tiedämme. Yleensä talousromahdus tai muu maan romahdus vasta mahdollistaa diktatuurit.

Kirjassa pohdittiin paljon sitä, että mikä teki saksalaisista natseja. Pomsel itse oli varmaan lähimpänä totuutta, kun hän myönsi liittyneensä kansallissosialisteihin vain siksi, että saisi paremman työpaikan. Uskaltaisin väittää, että näin oli monien kohdalla. Opportunismi, mahdollisuus parempaan elämään.

Niin me monet diktatuurit pysyvät pystyssä. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole välttämättä minkäänlaista ideologiaa. He sopeutuvat kulloinkin vallalla olevaan todellisuuteen. Pomsel oli tästä oiva esimerkki.

Sitäkin kauan vatvottua asiaa kirjassa pohdittiin, että tiesivätkö saksalaiset keskitysleireistä ja miksi he eivät tehneet asialle mitään. Pomsel väitti ettei tiennyt. Sitä minun on aika vaikea uskoa, sillä hän kuitenkin konekirjoitti propagandaministeriön papereita puhtaaksi.

Vaikea on kuvitella, että miljoonien juutalaisten tuhoon johtanut tappaminen olisi jäänyt edes tavallisille saksalaisille arvoitukseksi. Tietysti, jos ei halua ajatella, mihin naapuruston juutalaiset yhtäkkiä hävisivät, niin sitten kai ei voi mitään todellisuuden sulkemiselle silmistään.

Varsinaista syyllisyyttä Pomsel ei sanonut kokeneensa, niin kuin ei valtaosa saksalaisista sodan jälkeen. Hän sanoi vain tehneensä työnsä pienen pienenä rattaana. Näin tietysti sanovat kaikki sen jälkeen kun diktatuuri on kaatunut. Kansalaiset ulkoistavat vastuunsa.

Pomsel kyllä heitti hyvän vastapallon. Hän kysyi nykyihmisiltä, että mitä he itse olisivat tehneet, jos olisivat eläneet samaa aikaan kuin hän.

Niin, tästä kohtuu perusturvallisesta ajastamme on helppo arvostella. Vaikeampi sanoa, että mitä olisi tehnyt 1930-luvulla eläneen kengissä.

Joseph Goebbelsista kirjoitin viitisen vuotta sitten myös kirjoituksen.