Rakkaus toimii aina, porvarit ja isäpoika-kauna ei (Love Story - luettua)

Suunnittelen romaaniani ja olen lukenyt nyt menestyskirjoja ja katsonut menestyselokuvia. Yritän kaivaa niistä sellaista, mikä on tehnyt menestyksen niistä. Haluan kirjoittaa jotain sellaista, mikä myy ja menee kaupaksi kustantajille. Suomeksi haluan siis myös rahaa.

Luin Erich Segalin Love Storyn, josta toki elokuvaversio 1970-luvun alusta on se suositumpi versio.

Tarina menee lyhykäisyydessään niin, että rikas hulivilipoika rakastuu köyhään tiedostavaan tyttöön. Häntä voisi nykytermein sanoa punaviherihmiseksi tai suvakiksi. Poika riitaantuu lopullisesti rikkaan isänsä kanssa, kun tämä haluaa köyhän tytön kanssa naimisiin, ja sitten köyhänä he yrittävät pärjätä, kun isä lopettaa rahan antamisen pojalle.

No. Amerikka ei olisi Amerikka, ellei poika omin avuin sinnittelisi ja omin avuin pääse rikkaaksi asianajaksi itsekin. Tyttö tyytyy köyhän opettajattaren asemaan. Tämä kuvio ei taitaisi enää onnistua. 

Rakkaus tietenkin riittää. Lopulta tyttö kuolee syöpään ja poika sopii isänsä kanssa. Kuolema toimii aina silloin kuin se liittyy rakkauteen. Alussa tyttö ja poika eivät voi sietää toisiaan, mutta sitten rakkaus syttyy. Tämä kuvio on nähty lukemattomat kerrat. Jostain kumman syystä se toimii.

Tarina on yksinkertainen. Ei edes pitkä. Siinä on sukupolvien välistä kaunaa ja luokkaeroja. Mietin miten tämä konsepti uppoaisi tänä päivänä. Jos jotakuta nimitellään kirjassa porvariksi nykyisin, se vaikuttaa lähinnä huvittavalta.

Isätkään eivät ole edes rikkaina hirmuvaltiaita, jotka lyttäävät poikiaan. Sekin on muuttunut. Isien raha tietenkin kelpaa ajoista riippumatta lapsille. Sukupolvien kuilu ei vain ole sitä samaa mitä se oli 1970-luvulla, kun isät ja pojat juhlivat samoissa paikoissa ja kuuntelevat samaa musiikkia.

Rakkaustarina toimii yhä. Varsinkin kun se päättyy kuolemaan ennenaikaisesti ja onnea oikeasti on. Kun onni revitään kourista oikeudettomasti, se herättää tunteita. Sellaisissa ihmisissä, jotka ovat taipuvaisia vielä rakastumaan.

Mutta uskovatko ihmiset enää rakkaustarinoihin? Jätetyksi voi tulla mitä pienempien syiden takia. Onko suurilla rakkaustarinoilla mahdollisuutta menestyä oikea elämässä? Ja vieläpä sitten kirjallisuudessa?