Luettua: Kai Sadinmaa: Kuolleiden kirja ja kävelyä Malmin hautausmaalla

Kukaan ei varmaan ylläty, jos kerron viihtyväni hautausmailla. Niissä on jotain rauhoittavaa. Eihän siellä ole enää kiire mihinkään, eikä minkään pitäisi enää kaduttaakaan. Vainajille voi olla vihainen, mutta he eivät kuule. Se on heidän etuoikeutensa kuoleman jälkeen.

Erään toisen artikkelin teon yhteydessä pappi Kai Sadinmaa esitteli minulle ja kuvaajalle Malmin hautausmaan kuuluisimpia vainajia. Hän on itse kirjoittanut Malmin hautausmaasta kirjankin nimeltään Kuolleiden kirja. Se on aivan hiljattain ilmestynyt.

Malmin hautausmaalle on muutama omakin omainen haudattu ja niin on moni muukin, sillä se on hautausmaistamme suurimpia. Sadinmaan kirjan idea on mukavan kiehtova. Hän kiertää hautausmaata, samalla tapaa ihmisiä ja kertoo matkan varrelle haudattujen tarinan. Jopa krematorion toiminnasta saamme uutta tietoa.

Minulle monen Malmille haudatun ja traagisesti kuolleen julkkiksen tarina on tuttu. Kirjassa Sadinmaa kuitenkin kirjoittaa muustakin kuin julkkiskuolleista. Hän pohtii kuoleman merkitystä ja monia muita filosofisia pohdintoja. Niin ja tiesittekö muuten, että 1950-luvulle Malmin hautausmaalle kulki vielä juna! Hautausmaalla on myös vainajia, joilla ei ole edes nimeä.

Tauno Palon hauta on hautausmaan tunnetuimpia. Ja kohtuullisen näyttävä se on, vaikka onkin pienen kunnostuksen tarpeessa.

Olavi Virran haudalle oli ilmestynyt ilmeisesti fanin hankkima rintakuva. Hautaa hoidetaan ilmiselvästi rakkaudella.

Matti Pellonpään haudalla kumotaan kuulemma kossupullo aina miehen poismenon muistopäivänä. Kossupullo löytyi nytkin haudan takaa. Valitettavasti tyhjänä.

 Eugen Schaumanin luut eivät enää löydy Malmilta, mutta muistomerkki kyllä omituisesti muista sivussa. Tarinan miksi, voi lukea Sadinmaan kirjasta. Tässäkin taustalla epätoivoinen rakkaus. Schauman ei saanut ihastukseltaan huomiota. Tappoi Bobrikovin ja jäi silti ilman rakkautta. Mitä iloa rakkaudesta kuoleman jälkeen on. No, nuoret ihmiset eivät ajattele loogisesti.

 Mikko Niskasen muistomerkki kuvastaa miestä itseään. Se on keskeltä haljennut ja tuskainen.

Sodan aikana vastarintaliikkeessä toimineet eivät ole saaneet juurikaan huomiota viime vuosina. Heille on kuitenkin oma muistomerkkinsä hautausmaalla. Tunnetuin heistä on tänä päivänä Martta Koskinen. Ompelijatar oli pakko teloittaa, kun johtomiehiäkään ei saatu kiinni. Kuolleiden kirjassa he ovat saaneet myös oman lukunsa.

 Tapsa Rautavaara ei juuri esittelyjä kaipaa.

Niinkin voi käydä, että jos kukaan ei maksa hautasi vuokraa 25 vuoden jälkeen, hautakivesi päätyy tänne ja lopulta tien pohjaksi murskeena.

 Tätä eivät kaikki varmasti tiedä, mutta Monsieur Mossehan tässä lepää.

 Laila Kinnunen lepää tässä. Esittelyjä ei hänkään kaipaa.

 Malmin hautausmaan upeat puut varjostavat hautausmaalla kulkua.