Kirja-arvio: Annie Ernaux - Tytön tarina: Mitä vain hyväksynnän vuoksi

 

Olen ollut Annie Ernauxien lyhyiden, omaelämäkerrallisten romaanien suuri ystävä. Elänhän itsekin menneessä ja muistoissa. 

Viimeisin suomennos Tytön tarina ei vaan oikein toimi. Ainakaan minulle. Tuntuu että Ernaux tahi suomentaja hakee koko kirjan ajan oikeaa otetta ja näkökulmaa ja sitä ei vain löydy. Aiheesta ja ajatuksesta pompitaan toiseen hyvän alun jälkeen. Kirja toimisi fragmenttikirjana, mutta sellainen se ei ole.

Ernaux palaa kirjassa teinivuosiinsa vuoteen 1958 ja ensimmäisiin seksuaalisiin kokemuksiinsa. Tämäkin kirja on ihailtavan rehellinen kipukohtien arvioinnissa vuosikymmenien jälkeen. Mutta koska tapahtumista on jo kauan, se ehkä vaikuttaa muistelmien tarkkuuteen.

Ja ne seksikokemuksetkin, jos niitä nyt voi sellaiseksi edes kutsua, ovat tänä päivänäkin shokeeraavia. Ernaux muuten katselee tekstissä itseään kertojana ja yrittää ymmärtää teinin ratkaisuja aikuisen näkökulmasta. 

Hän ajautui toimiessaan leiriohjaajana toisen ohjaajan seksileikkikaluksi, vaikka varsinaista yhdyntää ei tapahtunut, koska miehellä oli liian iso. Mies ja muut pojat kohtelevat vain häntä eräänlaisena seksileluna, jolta voi vetää housut alas heti kun teki mieli. Jotenkin häiriytynyt ja sairas ympäristö. Vastenmielinen.

Ja hän itse suostui siihen kaikkeen, kunnes tajuaa, ettei tämä ole oikein.

Katolisessa koulussa varttunut viaton Ernaux luulee, että tälläistä on rakkaus ja huomion kipeydessään ajautuu eräänlaiseksi poikien kiertopalkinnoksi. Niin kova on ollut hänellä ryhmäytymisen ja hyväksynnän tarve. 

Ernaux kylläkin löytää oman tahtonsa lopulta, eikä toimi enää niin miten vanhemmat ja ympäristö haluaa. Kenellekään se ei suju helposti. Ja varmaan nykyäänkin nuoret tytöt suostuvat enempää kuin pitäisi, koska haluavat olla hyväksyttyjä nuorten armottomassa ja julmassa maailmassa, joka ei muutu koskaan.