Unelmilla rahastajat

Jännä juttu, kun luulisi, että kirjoittajista suurin osa persaukisia, mutta heidänkin rahoistaan taistellaan. 

Nykyään minullekin tulee varsinkin ulkomailta jatkuvasti Instagramiin viestejä, että voimme arvioida teoksesi yms. tietenkin rahaa vastaan. 

Mitään väliä ei sillä että teokseni tässä vaiheessa ovat suomenkielisiä. Mutta haittaako tuo heitä, tekoäly räjäyttänyt potin ja seuraajiakin he ovat saaneet ostamalla jostain Bangladeshista. 

Olen yleensä vastannut, että minulla ei ole rahaa ja keskustelu päättyy siihen. Toki sähköpostiin tulee vielä lisää vastaavia tarjouksia. Joskus on varastettu oikean portinvartijan nimi. 

Kirjailija-lehti ja muutama muukin lehti teki juttua tästä Calibris-kustantamosta, joka rahaa vastaan "kustantaa" kirjasi. Eihän se edes ole ainoa, näitä riittää muitakin. Minäkin laitoin kokeeksi Calibrikseen yhden käsikirjoituksen. Ja sieltä todella tuli vastaus, kuinka upea teksti on ja päälle 3000 euroa maksaisi. 

Nyttemmin firmaa pyörittäneet ovat perustaneet oman vastaavan lafkan ja sieltäkin tuli tarjous. Tosin huomattavasti pienemmällä summalla. 

Lähestulkoon samalla hinnalla kuin Calibriksessa homma olisi hoitunut myös palvelukustantamo Momentumissa. Sattumaako? Paikan päälle kutsuttiin oikein käymään. 

Minä ja ilmeisesti monet muut Facebook-ryhmä Kirjailijanloput perusteella, sillä toiveella että tapaaminen koskisi täyskustantamo Aviadoria. 

Näin ei tietenkään ollut, jota jo ounastelin. Ironista kyllä, käsikirjoitukseni koski vielä työttömyyttä eli oli aika selvää, ettei minulla mitään rahaa ole. Siitä oli sentään kiinnostuneet muutama isokin kustantamo, mutta eivät riittävästi.

Itse olen käyttänyt Bodia kirjojeni painattamiseen, sillä hinnoittelu on sentään läpinäkyvää. Nyttemmin olen siirtynyt Amazoniin. Mieluiten tietenkin ottaisin täyskustannussopimuksen, mutta niitä tarjotaan lähinnä "sopiville" ja myyville tyypeille.

No. Rahalla saa ja palvelukustantamolla pääsee.  Kannattaa vaan muistaa, että Suomessa itsenäistä kirjailijaa ei pidetä minään. Musiikkimaailmassa omakustantajat saattavat päästä jopa soittolistojen kärkeen. Ei kirjallisuusmaailmassa, joka on aika akateeminen ja tunkkainen.

Niin ja. Unelmilla rahastamiseen lukisin myös lukemattomat maksulliset kirjoituskurssit. Ja sama koskee toki muitakin taiteenaloja kuin kirjallisuutta. Miksei myös media-alaa.

Kommentit

Suositut postaukset