tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kirjoittaisitko kirjeen?

Anonyymi esitti tuossa taannoin toiveita, mistä aiheista kirjoittaisin. Tartuin yhteen. Eli siihen, mitä paperikirjeet merkitsevät someaikoina, jos merkitsevät mitään.

Myönnän. En edes muista, koska olisin viimeksi kirjoittanut kirjeen. Siis ihan sellaisen oikean paperisen. Sähköposteihinkaan en jaksa oikein tarinoida. Vaikka ne toki ovat henkilökohtaisia nekin, mutta kyllä sähköpostista puuttuu sellainen henkilökohtaisuuden tuntu sillä paperikirjeen tavalla. Sähköpostistakin on tullut lähinnä työkäyttöön oleva väline. Harva kirjoittaa enää henkilökohtaisia sähköposteja.

Itselläni oli kyllä joskus lapsena kirjeenvaihtotovereita. Kyllä. Niin vanha todellakin olen, mutta se kirjeenvaihtokin vähän tyrehtyi. Minulla ei riittänyt kärsivällisyys. Löysin kirjallisen ilmaisun riemun vasta sitten, kun paperikirjeiden aika alkoi olla jo ohi.

Mutta voi pojat. Kyllä ne vanhojen aikojen kirjeet näyttävät hienoilta. Varsinkin kun ihmiset kirjoittivat valtavan hienolla kaunokirjoituksella. Ja varmaan niitä kirjeitä on ennen odotettukin kuin kuuta nousevaa, varsinkin rakkauskirjeitä.

Paperikirjeitä varten on taatusti joutunut ajattelemaan enemmän mitä kirjoittaa ja mistä. Näin someaikana on helppo räiskiä vaikka millä pelillä viestiä, välillä jopa pelkillä hymiöillä ilman tekstiä. Ja helppo on kirjoittaa, mitä myöhemmin katuu. Kirjettä tuskin kukaan ehti suutuspäissään nakata postilaatikkoon.

Kyllä tästä kaikesta kirjallinen ilmaisu ennemmin tai myöhemmin kärsii, vaikka ajat muuttuvat. Ja valitettava asia on sekin, että kenenkään Facebook-viestit eivät taida säilyä tulevaisuuden tutkijoiden tutkittaviksi. Mitä meidän ajastamme jää jäljelle, niin se on vielä arvoitus.

Paperikirjeiden aika on valitettavasti ohi. Edes laskuja ei tahdo saada paperisena. Ja ainoat kirjeet mitä saa, ovat mainoskirjeitä. Jopa niitä tulee aina vain vähemmän.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Yksijalkainen lokki (runo)

Yksijalkainen lokki

Yksijalkainen lokki odottaa Eerikinkadun kulmassa.
Kapakan edessä se päivystää, kuka tietää miksi.
Ehkä se vain odottaa jotain tapahtuvaksi.
Se kun ei viihdy muiden lokkien seurassa.

Yksikin rujo, rikkinäinen jalka riittää sille.
Lokilla on kärsivällisyyttä.

Ruokaa se ei keneltäkään kaipaa,
tuijottaa vain ihmisiä, jotka eivät sitä huomioi.
Vaivoin se lentää autojen tieltä, mutta lentää kuitenkin.

Lokki taitaa miettiä,
että yhdelläkin jalalla on mentävä eteenpäin,
jos näin oli määrä olla.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Lueskelen parhaillaan 1950-luvun alkupuolelta olevaa kirjaa nimeltään Historian hahmoja. Ajalleen tyypillisesti sävy on hyvin opettavainen. Hyvä historianhahmo on kirjoittajien mielestä rehti, kunnollinen ja tietenkin mies.

Tuon ajan kirjoittajat eivät oikein etsineetkään historiallisista hahmoista vain jotain paskaa, kuten nykyisin tehdään 100 vuotta sitten kuolleista ihmisistä. Mutta kyllähän se maailma oli rajoittunutta ja ihmiskäsitys vielä yli 60 vuotta sitten.

Paljonhan tuossa kirjassa on sellaisia nimiä, jotka eivät enää meidän päivinämme ole kovinkaan tunnettuja. Aika harva taitaa tietää yhtäkään nimeä Antiikin Kreikasta tai sanotaan nyt edes 1700-luvulta.

Mutta sitä oikeastaan mietin, että mikä tekee jostakin ihmisestä historiaan jäävän hahmon ja toisesta ei. Maailma on täynnä lahjakkaita ihmisiä. Silti jotkut jäävät historiaan ja toiset eivät. Olisiko kyse sattumasta. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kaikki on hyvin (runo)

Kaikki on hyvin

Rakastan häntä, joka kertoo minulle,
miten minun täytyy muuttua.
Ja ettei minun tarvitse huolehtia.

Tulen takaisin hänelle,
kun olen kuollut,
ja herännyt uudelleen eloon.

Ja tiedän, että todella hengitän.
Kaikki on hyvin.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Miksi Jumala ei kuuntele?

Kautta aikain ihmiset ovat ihmetelleet, että jos Jumala kerran on olemassa, niin miksi maailmassa on kärsimystä ja miksi Jumala ei kuuntele ja auta.

Lienee mahdotonta, ettei kärsimystä olisi olemassa. Se taitaa kuulua elämään siinä, missä onnikin. Mutta jalostaako kärsimys, se on eri asia. Joskus jalostaa ja joskus tekee katkeraksi.

Olen lueskellut viime viikkoina kirjaa nimeltä Hyväksy itsesi, uskalla elää. Yksi sen tärkeä pointti on mielestäni kohdassa syyllisyys ja huolehtiminen.

Me ihmiset tunnemme syyllisyyttä monesta asiasta. Joko olemme oikeasti tehneet jotain pahaa, josta tunnemme syyllisyyttä tai tunnemme syyllisyyttä siitä, ettemme ole tarpeeksi hyviä.

Syyllisyydentunnetta myös iskostetaan meihin pienestä pitäen. Se on eräänlainen vallankäyttökeino saada toinen ihminen tuntemaan syyllisyyttä.

Ja kaikesta huolehtiminen se vasta estääkin ihmistä elämästä. Ei ole muuta hetkeä kuin nykyhetki, sen kun vain hyväksyisi ja nauttisi siitä.

Silloin Jumalankaan ei tarvitse kuunnella.
Gadgetissa oli virhe