keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Harmaat selviytyjät (runo)

Kaksi harmaata lokinpoikaa harmaalla asvaltilla.
Ne kerjäävät ruokaa vanhemmiltaan,
niiltä,  jotka liitelevät taivaalla:
varastelevat turisteilta voileipiä,
syövät humalaisten oksennukset.

Lokinpoikien ääni on vielä kaunis.
Sen on tarkoituskin houkuttaa auttamaan.
Myöhemmin rääyntä tekee niistäkin
niin rumia,
ettei niitä haluta suojella,
ja niistä halutaan eroon.

Minä niitä lokinpoikia katselen.
Kohta ne eivät ole harmaita.
Ne oppivat miten Helsingissä selviydytään.
Paremmin ne pärjäävät kuin moni muu.
Ne, jotka pysyvät harmaina koko ikänsä.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Aloittelevan gonzo-journalistin aatoksia

Välillä tuntuu, että ihmisten murheet ovat pieniä. On aika onnellista, jos joku stressaa siitä, ettei lomalla ehdi tehdä kaikkea, mitä on suunnitellut. Itse olisin ikionnellinen, jos joskus näkisin sen päivän, että minulla olisi maksettu loma. Nyt luppopäivät tarkottavat sitä, ettei rahaakaan tule.

Valittaminen tai edes vanhojen haikailu ei ole kuitenkaan päivän teemani. Tässä kun olen luonut nahkaani uudelleen, olen ryhtynyt myös gonzo-journalistiksi. Hiljattain kävin kerjäämässä ja ruokajonossakin piipahdin. Ruokajonossa tunnelma oli hartaan hiljainen kuin hautajaisiin olisi ollut menossa. No, ei sinne viihtymään mennäkään. Tehokkaamin se jono kuitenkin liikkui kuin kaupassa.

Olen ollut ilmaa ihmisille tietyissä tilanteissa, mutta kokeilkaapa mennä kadulle kerjäämään. Koskaan ette tule olemaan ihmisille yhtä ilmaa. Kerjäläinen kun on ikävä muistutus siitä, ettei kaikilla mene hyvin.

Niin ja, voit kököttää tuntitolkulla, niin kolikot kyllä menevät lähistöllä istuvalle romanikerjäläiselle, eikä kotimaiselle. Myötätuntoa kun ei riitä kotimaisille pinnistelijöille. Sen olemme tosin tieneet jo kauan.

Ei tarvitse edes mainita, etten saanut kerjätessä rahaa. Olen ehkä liian pullea ja siisti vielä ollakseni uskottava kerjäläinen, kun en puliukoltakaan näytä korkeintaan muuten kuin juhlapyhien jälkeen. Juttu ilmestyy tätä kirjoitettaessa tällä viikolla. Käykäähän ostamassa Hymy-lehti, jos haluatte lukea jutun.

Mutta gonzoilussa on puolensa. Aivan uudella tavalla laitan itseni likoon kuin että soittaisin viidentoista minuutin pikapuhelun jollekin asiantuntijalle, nappaisin sen verkkoon ja lähtisin sitten tupakalle.

Ja yleensä journalismissa ei katsota hyvällä, että toimittaja tuo omia tuntemuksiaan ja mielipiteitään juttuunsa. Gonzoilu taas ei ole mitään ilman toimittajan henkilökohtaista kosketusta. Minähän joskus sentään rakastankin itseäni ja mielipiteitäni.

Seuraava gonzo-keikkakin on jo suunnitteilla.

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Ei siitä haittaakaan ole (runo)

Kukaan ei pidä mistään tappavasta.
Mistään epämiellyttävästä.
Mistään mikä satuttaa.

Miksi pitäisikään mistään,
mikä ei tunnu hyvältä.
Maailma on jo rumaa täynnä.
Miksi sitä täytyisi rumentaa?

Minulle sanottiin,
että riittää, kun uskoo itseensä.
Kun rakastaa itseään,
muutkin rakastavat.

Ei siitä haittaakaan ole,
että antaa rakkauden tulla ja mennä.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Kuinka paljon saa kostaa ja vihata?

Kävin eilen eräässä laajasti uutisoidussa oikeudenkäynnissä työni puolesta toimittajana. Oikeudenkäynnissä oli kyse kunnianloukkauksesta ja kuinka paljon erästä toimittajaa oli riepoteltu netissä ja menneisyyden kipeitä asioita kaivettu esiin koko kansan riepoteltavaksi.

Työ on työtä, mutta tuo päivä oikeussalissa herätti ajatuksia. Nykypäivän maailmassa on helppo tehdä toisen ihmisen elämästä helvettiä, kun nettiin saa laitettua oikeastaan mitä paskaa tahansa. Ja jos on riittävän sinnikäs, tuota touhua voi jatkaa vuosia. Poliisi on ollut aika voimaton vainoamisen edessä ja oikeastaan vasta nyt oikeuslaitos otti ensimmäistä kertaa käsittelyyn julkisuudessa vainoamisen.

Itse en olisi kyllä kestänyt olla tuon toimittajan asemassa, eikä hänkään kestänyt, vaan liika on liikaa kaikille. Jokaisen menneisyydestä, myös minun, löytyisi varmasti asioita, joilla voi lyödä vaikka lopun ikää. Vaikka ihminen olisi muuttanut elämänsä, kuten tässä tapauksessa, ja vieläpä luonut nimeä, niin menneisyydestä voidaan kaivaa jokin asia esiin, joka romuttaa kaiken.

Sitäkin olen miettinyt, että miten joidenkin ihmisten elämän voi täyttää viha yhtä ihmistä kohtaan. Että joku jaksaa vuodesta toiseen olla jonkun kimpussa. Jokaisella on kiukun hetkiä ihmisiä kohtaan, mutta että sellaista pysyvää ja jatkuvaa vihaa.

Miten ihmisiin edes syntyy valtavasti vihaa ja ennen kaikkea yhtä ihmistä kohtaan. Paljon on tässä universumissa ihmisiä, jotka vihaavat kaikkia ihmisiä. Se pitää paikkaansa. Viha muita ihmisiä kohtaan syntyy siitä, ettei osa luoda yhteyttä toisiin ihmisiin tai tuo on liian monta kertaa petetty ja lopetettu toisten ihmisten toimesta.

Viha on siitä merkillistä, että sitä voi tuntea ihmistä kohtaan, jota ei edes tunne tai ihmistä kohtaan, jonka tunteen. Viha on armelias, jos sen haluaa ottaa vastaan, se löytää kyllä kohteen. Mutta kun vihan laskee pois, olo on kaikkien kliseiden mukaisesti parempi. Ei kukaan ihminen, joka elää vihasta tai elää vihassa voi oikeasti voida hyvin.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Jälleen julkkis riisti henkensä

Julkkiskokki ja tv-persoona Anthony Bourdain riisti henkensä yllättäen. Tapaus järkytti monia. Bourdain tunnettiin maanläheisenä ja jalat maassa olevana miehenä, joka ei kiukun tai epätoivon puuskia saanut julkisuudessa.

Yllätys ratkaisusta oli monille vähän sama, kun näyttelijä Robin Williams yllättäen tappoi itsensä. Emme tässä vaiheessa tiedä, oliko Bourdainilla myös kohtalokas sairaus, kuten Williamsilla oli.

Bourdainilla oli rankka tausta takanaan. Päihdeongelmia ja lähes konkurssi. Niistä selvittiin. Mies kuitenkin vaikutti ohjelmissaan tasapainoiselta, vaikka olut ja tupakka maistuikin. Yleensä itsemurha tuleekin yllätyksenä. Ne, jotka itsemurhalla uhkailevat, eivät välttämättä sitä koskaan tee.

Mutta ihmisen täytyy rypeä todella mustassa synkkyydessä, että tappaa itsensä. Elonjäämisvaisto kun on ihmisen vaistoista suurin.

On surullista, miten yksinäinen ihminen voi olla. Bourdainillakin olisi ollut varaa kaikkeen mahdolliseen apuun, mutta hän päätti pitää kaiken sisällään. Viime aikoina on moni muukin julkkis päätynyt samaan ratkaisuun.

Raha ei tuo onnea, vaikka elämää se helpottaa. Näin voi todeta Bourdaininkin tapauksessa. Itselläni ei kyllä riittäisi rohkeus riistää omaa henkeäni. Haluan kuitenkin aina katsoa sen viimeisen kortin, vaikka sitä omasta mielestä ei enää olisi jäljellä.