lauantai 20. huhtikuuta 2019

Jäähyväiset Soinille ja poliittista pohdintaa

Omalla tavallaan käy Timo Soinia sääliksi, vaikka hän ei joudukaan politiikasta poistuttuaan aktiivimallin hampaisiin työkkäriin. Soini muuttui sellaiseksi poliitikoksi, joita vastaan hän alunperin taisteli.

En tiedä, kuinka paljon nykyisissä perussuomalaisissa on Soinin ideologiaa, mutta Soinin mukana käytännössä katoaa puoluekin. En oikein jaksa uskoa, että siniset kaivavat vielä jostain taistelutahtoa täysin Soinin tahdosta perustetun puolueen ympärille.

Kyllä Soini historiaan jää. Ei Suomen poliittisessa kulttuurissa ole noustu kovin montaa kertaa täysin pohjalta toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Poliitikkona Soini oli myös piristävä poikkeus, jolla oli myös huumorintajuakin.

Ilman sitä parin vuoden takaista loikkausjupakkaa Soinin muisto olisi suurempi. Nyt siitä jää vähän sellainen seteliselkärankaisen maku, vaikka siniset eivät rahaa mukaansa saaneetkaan. Haluttiin vain pitää hallituspaikat tai mikä todellinen motiivi olikaan.

Näissä vaaleissa ei oikein voittajia ollut. Paikkamäärien lisäämisellä perussuomalaiset voittivat. Demarit sinnittelivät hädin tuskin äänimäärävoittajaksi. Itselläni ei suurempia luuloja tästä uudesta eduskunnasta ole. Taitaa demareiden puheet ihmisläheisyydestä kadota.

Toisin kuin demareiden vaalisloganissa sanotaan, meillä Suomessa on pakosta kaikilla sama suunta. Tuleva hallitus on tavalla toisella pelkkä pakkoavioliitto. Jos perussuomalaiset eivät sekoile, niin he juoksevat uutta vaalivoittoa kohti, mikäli eivät näillä näkymin ole tervetulleita hallitukseen. 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Saima Harmaja - runopyhimys olikin lihaa ja verta

Minua ovat aina kiinnostaneet 1920- ja 1930-lukujen suomalaisten runoilijoiden kohtalot sekä tietenkin heidän tuotantonsa. Sen verran minussa on myös runotyttöä, että tartuinkin mielenkiinnolla uusimpaan Saima Harmaja -elämäkertaan.

Ritva Ylösen kirjoittama Saima Harmaja - Sydänten runoilija 1913-1937 olikin kelpo lukukokemus ja selvästi ajan kanssa aiheeseen paneutuen kirjoitettu kunnolla laadittuine lähdeluetteloineen yms. 

Harmaja menehtyi hyvin nuorena keuhkotuberkuloosiin, tuohon runoilijoita ja muuta kansaan tuolloin riivanneeseen tautiin. Nykyisin sairaus on parannettavissa, mutta tuolloin se oli tuuripeliä jäikö henkiin vai ei. Saima ei.

Saima Harmaja on sinänsä mielenkiintoinen tapaus. Hän eli turvattua ja suojeltua elämää varakkaan sivistysperheen lapsena ja ei joutunut taistelemaan toimeentulostaaan. Ei koskaan edes päässyt kotoaan viettämään omaa elämää. Toisaalta taas hän oli ilmeisen rikkinäinen ihminen jo lapsena. Runoilun hän aloitti jo pikkutyttönä ja oli hämmästyttävän varhaiskypsä.

Yleensä runomitassa kirjoitetut runot eivät mielestäni toimi tänä päivänä, mutta Uuno Kailaan ja Saima Harmajan runot kyllä. Molemmat ovat vuodattaneet runoihinsa koko tuskansa ja se tuska on tosi nykyisinkin. Tuskasta voi kirjoittaa teennäisesti, mutta he eivät.

Mielenkiintoista olisi ollut nähdä mihin suuntaan Harmajan runous oli kehittynyt, mikäli hän olisi saanut elää. Näin ei tapahtunut. Näin tämän tarun täytyikin loppua. Nuorena kuollutta ihmistä on vaikea kuvitella edes vanhana.

Ylösen kirja on siitä merkittävä, että se nostaa Saima Harmajan neitsytuhrimyytistä lihaa ja verta olevaksi ihmiseksi. Saiman epätoivoisen rakkauden kaipuun. Ihastuksessaan kun hän roikkui vuositolkulla, vaikka ei saanut käytännössä vastakaikua.

Runoilijan kutsumus oli hänessä vahva, oikeasti mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hänen onnekseen hän sai vetoapua Mika Waltarin kaltaisilta kirjallisuusvaikuttajilta. Mielenkiintoista olisi ajatella, minkälainen olisi Saiman taru ollut, jos hän sivistysperheen sijaan olisi syntynyt köyhään työläisperheeseen.

Saima kuuluu niihin harvoihin runoilijoihin, jotka jaksavat kiinnostaa ihmisiä vuosikymmenestä toiseen, vaikka Suomessa runous ei tule enää koskaan olemaan yhtä suosittua kuin Saiman elinaikana oli.

Saiman viimeiset sanat oli "Auttakaa". Itse jäin miettimään, mitä hän sillä tarkoitti. Ehkä viimeisillä sanoilla ei aina ole sen suurempaa merkitystä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Pimennetty Helsinki (runo)

Helsingissä on pimeää taas. Pimennetty Helsinki.
Helsinki odottamassa pommeja, tanssi kiellettynä.
Ihmiset peloissaan. Ihmiset odottaen. Ihmiset väsyneinä.

Pyhä maa odottaen pommeja.
Lunastus.
Ristiretkeilijä kalpaa myöten väärässä uskossa.

Huuda ja juokse ihmisiä karkuun. Pakene.
Pysähdy ja ottele. Taivaalla leimuaa.

Hyökkäys on pysähtynyt. Vihollinen torjuttiin.
Taivas on jälleen vapaa.
Sankarit kävelevät yksin.

Hiljaisuus. Täydellinen hiljaisuus. 

torstai 11. huhtikuuta 2019

Kaikki, jotka ovat rakastaneet ja menneet (runo)

Tulvaa ennen.

Kaikki, jotka ovat rakastaneet ja menneet,
tietävät.

Ei ole pyhimyksiä.
Ei ole syytöksiä.

Menneet viimeistään rakastavat viimeisiä sanojaan.

Ei syytä katua.

Ei ole syytä kärsiä vetisin ja verisin silmin.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Vaalit 2019: Kun Suomi karkaa toistensa todellisuudesta

Ajattelin, että en kirjoita eduskuntavaaleista tai politiikasta mitään, mutta en sitten voinut itselleni mitään. Jotenkin tuntuu, että Suomi karkaa todellisuudesta tai kansalaiset toistensa todellisuuksista.

Näistä vaaleista piti tulla maahanmuuttovaalit, mutta eipä tullutkaan. Suurin pakolaisaalto on ohi ja varsinaisesti mitään uutta, jota ei jo tiedettäisi, ei ole maahanmuuton osalta ilmennyt. Asemasotalinjat puolesta ja vastaan ovat visusti paikoillaan ja sieltä sitten sosiaalisessa mediassa tulitetaan vastapuolen asemiin.

Hoivavaaleiksikin arvuuteltiin. Ja osittain sitä nämä vaalit ovatkin. Puolueet itse vesittivät hoivakysymyksen, koska kaikki ovat samaa mieltä. Tarvitaan lisää hoitajia. Tällä pelattiin kysymys yli vaalien. Olisi todellinen ihme, jos vaalien jälkeen kaikki puolueet todella haluaisivat lisää hoitajia. Ja näin ei tule olemaan.

Ilmastonmuutos tuli puun takaa yhdeksi suurimmaksi vaalien teemaksi. Huolissaan sopii ollakin. Olisi todella lapsellista väittää, etteikö ilmastonmuutos olisi ongelma. Jotkut näin tekevätkin. Toiset haluaisivat pelastaa maailman hetkessä kieltämällä kaikki ja toiset keräävät pisteitä toteamalla, ettei mitään oikeasti tarvitse tehdä.

Ilmastonmuutos on kuitenkin sopivan teoreettinen aihe, jolla pystytään sumuttamaan konkreettisemmat ongelmat, jotka ovat aivan käsillämme. Syrjäytymisvaaleja ei näistäkään vaaleista saatu. Siinä sitä olisi oikea konkreettinen asia, johon poliitikoilla iskeä. Se ei vain tunnu kiinnostavan vaaleista toisiin.

Saska Saarikoski kirjoitti Hesarissa kuinka miehet ja naiset jopa äänestävät eri puolueita nykyään. Nuoret miehet äänestävät persuja ja naiset vihreitä. No, ihmekös tuo maassa, jossa miehet naiset tuntuvat kohtaavan ajatuksineen korkeintaan kuussa ja joissa edes lapsia ei enää synny, kun kukaan ei kelpaa toisilleen.

Vakavasti puhuen nuorten miesten syrjäytyminen on järkyttävä ilmiö. Miesten ja naisten oppimistulokset ovat kuin eri planeetalta. Ja koulutustaso. Kyllä miesten ja varsinkin nuorten miesten syrjäytymisestä puhutaan, mutta ei sille ongelmalle mitään ole tehty. Puhumattakaan nuoruuden ohittaneista miehistä, jotka saavat painia ongelmiensa kanssa omassa synkässä yksinäisyydessään.

En kyllä 20 vuotta sitten muuten olisi osannut arvata millainen Suomen poliittinen kartta on. Että Paavo Väyrysellä olisi oma puolue tai että Suomessa olisi Suomen Kansa Ensin -puolue. Tai että demarit flirttailevat ympäristöihmisten kanssa tai että pienen riikkiset persut saattavat olla Suomen toiseksi suurin puolue.

Ennen kokoomuksessa oli myötätuntoisiakin poliitikkoja, mutta ne tuntuvat hävinneen taivaan tuuliin. Ainakin meillä sentään yhä kaksi kommunistista puoluetta kuin 20 vuotta sitten niitä taisi olla peräti kolme kappaletta. Jotkut asiat sentään eivät häviä.

20 vuotta sitten ei myöskään hyökkäilty ehdokkaiden kimppuun tai sitten he nuolivat haavansa rauhassa, kun somesta ei voinut kalastella lisähuomiota. Kyllähän silloinkin suuta soitettiin, mutta ehkä se linja ja kielenkäyttö on muuttunut kovemmaksi. Mutta niin on maailmakin muuttunut.