lauantai 19. toukokuuta 2007

Rikollisuus on in



Rikokset on in, mikäli asiaa tarkastelee pelkästään palstamillimetrien välissä. Lehteä tai televisiota on vaikea avata ilman, että saa silmilleen rikoksien ja rikollisten tulvan. Ilmeisesti ihmiset haluavat rikoksista lukea, tuskin muutenkaan rikoksista niin paljon kirjoitettaisiin. Onhan rikoksille pyhitetty oma lehtikin Alibi, johon pääsy on ilmeisesti rikollisten keskuudessa jopa meriitti.

Kai rikosuutisointi tyydyttää niitä lukevissa tirkistelynhalua. Myönnän itsekin rikosuutisia selailevani. Joskus rikoksilla mässäily vain menee överiksi, kuten näiden ns. julkisuusmurhien osalta. Jollain tasolla rikollisia myös ihaillaan, hehän elävät tylsän klo 8-16 elämän ulkopuolella tehden mitä lystäävät. Kovimmilla murhamiehillähän on suorastaan naispuolisten fanien joukko, jotkä lähettävät heille rakkauskirjeitä vankilaan. No, onhan Kakolan kundi varmasti jännittävämpi kuin normilökäpöksy. Saavatkohan myös naispuoliset julkkisrikolliset fanipostia miehiltä? Se olisi kiva tietää, mutta enpä usko, että saavat.

Julkisuus ruokkii takuuvarmasti tietyntyyppistä rikollisuutta. Julkisuuden tavoittelu on levinnyt rikosmaailmaakin, kun mafiapomot ovat konsanaan tähtiä isossa maailmassa. Rikollisuudesta ei oikein voi puhua enää ns. ala-maailmana, kun rikollisuus on joka puolella mediassa niin näkyvästi.

Rikollisuuden kovimmasta ytimestä on vain julkisuus ja gloria kaukana. Tutkimusten mukaan 90 prosenttia vangeista kärsii päihdeongelmista ja sitä kautta myös mielenterveysongelmista. Vankila on siis Suomen suurin katko. Perusrikollinen on tuskin ammattivalintaansa tyytyväinen, mutta ei pääse siitä enää irtikään. Kaidalle polulle on vaikea ponnistaa ilman työtä ja koulutusta. Päihteet vievät myös perheen, ystävät ja kaiken. Rikollinen näkee harvemmin eläke-ikää.

Olen miettinyt, että mikä tekee ihmisestä rikollisen? Kova lapsuus, keskittymishäiriösairaudet erään nykyteorian mukaan. Kaikki nämä yhdessä varmasti vaikuttavat ja ne tärkeät teini-iän valintavuodet, jotka vaikuttavat koko loppuelämään. Itsestäni ei ainakaan rikollista saisi. Minä tunnen jo syyllisyyttä, jos vahingossa olen unohtanut junalipun ostaa. Voiko rikollisuudesta sitten "parantua"?. Jossain haastattelussa eräs konkarikonna totesi, että siihen auttaa vain uskoon tulo tai vihainen akka. Vastauksessa saattaa olla vinha perä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe