perjantai 18. kesäkuuta 2010

Tylsyys ja tavoiteltu tylsyys


Kepulaisten suurena tavoitteena on ollut olla Suomen tylsin puolue. Siinä he ovat epäonnistuneet surkeasti. Mikään puolue ei ole tarjonnut samanlaista dramatiikkaa ja viihdettä kuin kepu. Ilman Ilkka Kanervaa hallituskumppani kokoomuskin olisi tyystin sivussa iltapäivälehtien saalistuslistalta.


Matti Vanhanen päätti sitten itse nostaa kytkintä, vaikka avitusta olisi ollut kovasti tarjolla. Vanhanen kuten ylistämältään kentältä potkut saanut Jarmo Korhonenkin valittiin aikanaan kasvattamaan kepun keskitien politiikan valovoimaa eli tylsyyttä.


Molemmat heput osoittautuivat sitten kaikkea muuta kuin tylsiksi. Minkään muun puoluetoimiston ympärillä ei ole ollut samanlaista vilinää kuin kepun. Joutuipa eräs kepuvirkailija loikkimaan aidankin yli toimittajia karkuun.


Edelleenkään kepu ei halua olla muuta kuin tylsä. Nyt tavoitellaan uutta tylsyyttä, mutta onnistutaanko tavoitteessa? Johtoon valittiin Suomen hyväkroppaisimmaksi pääministeriksi tituuleerattu Mari Kiviniemi ja puoluesihteeriksi Se Joku Laaninen. Nähtäväksi jää, ovatko hekään niin tylsiä kuin kepulaisen pitäisi olla.


Löytyykö Kiviniemeltä salarakas vai pukeeko hän ennen vaaleja verkkosukat ja kirjoittaako Laaninen vielä puolieroottisen kepulaisomisteiseen Reginaan? Politiikka suorastaan kiehuu näinä aikoina pidäteltyä erotiikkaa.



Odotan innolla tulevaa.



Mattikaan ei pettänyt viime metreilläkään. Syy eroon paljastetaan kuulemma vuosien päästä. Olisiko luvassa salavauva?

----------------------------

Tylsäksi voisi hyvällä syyllä väittää myös käynnissä olevia Jalkapallon MM-kisoja. Ennakkosuosikkijoukkueet jäähdyttelevät ja maalinteko on ollut kiven takana. Afrikkalaisjoukkueet isäntämaa Etelä-Afrikka mukaan lukien ovat olleet pettymys. Etelä-Amerikan pienemmät joukkueet taas positiivinen yllätys.  


Tällä hetkellä tuntuu, ettei kisoista jää mitään muuta mieleen kuin ärsyttävän kuuloinen vuvuzela-torvi ja kesäkuumalla pipoon sonnustautuneet vaihtopelaajat.  Tosin kisat alkavat perinteisesti vasta pudotuspeleistä.



-----------------------------



Julkisuus kirjoittaa sosiaalityöstä usein asiakkaiden näkökulmasta. Sosiaalitieto-lehti on jo useampana vuonna järjestänyt kirjoituskilpailuja sosiaalityön ammattilaisille. Tänä vuonna kirjoitettiin köyhyydestä. Hesari kirjoitti asiasta ja homma sai siten hienolla tavalla lisäjulkisuutta. Ja haluan lisämainostaa minäkin. Kirjoituskilpailun sivuille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe