Kaikkivoipaiset lapset kynän varressa

Lukusuosituksena luin Claes Anderssonin Luova mieli - kirjoittamisen vimma ja vastus -kirjan. Andersson on lähes ärsyttävän monilahjakas ihminen (psykiatri, runoilija, jazz-muusikko), eikä hänelle vaikeuksia teettänyt kirjoittamisoppaankaan kirjoittaminen. Vaikka puhuisin tämän kirjan kohdalla enemmän oppaasta kirjoittamisen ymmärtämiseen.

Anderssonin kirja eroaa edukseen useimmista kirjoittamisoppaista puhumattakaan puolivillaisista kirjoittamiskursseista, joissa kirjoittajia yritetään muokata toistensa (tai opettajansa) kaltaisiksi. Andersson kehoittaa tutkimaan kirjoittajan sisimpäänsä, eikä niinkään jakele teknisiä neuvoja, miten kirjoitetaan hyvä kirja. Tekniikan ja taidon merkitystä yhtään väheksymättä.

Claes on pääasiassa kirjoittanut runoja ja se näkyi kirjasta. Minua ei tietenkään haitannut keskittyminen lyriikkaan. Sinänsä neuvot käyvät proosaankin, tekniikka tietysti poikkeaa paljonkin.

Andersson pohti kirjassaan ylipäätään kysymystä, miten ja miksi kirjailija syntyy. Monilla kirjailijoilla on taustallaan murhetta ja tuskaa että yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä tai jätetyksi tulemista.



Hän sanoo hyviä kirjoittajia olevan paljon, mutta jos tuo vimma puuttuu, ei kukaan ryhdy niinkin ohdakkeiselle tielle kuin kirjailijankin tie on. Harvassa hommassa tulee torjutuksi yhtä usein. Toisaalta taas pelkkä vimmakaan ei riitä, jos ei omaa ääntä ei vain synny.

Oman kirjallisen äänen löytäminen on  kirjoittajille se kaikkein vaikein asia. On muistettava, että äänellä ja tyylillä on eri merkitys. Tyylin voi matkia koska tahansa, mutta ääntä ei koskaan.

Mutta aivan kuten muussakin taiteessa, kirjallisuudessa on vaikea keksiä mitään radikaalin räjähdyttävää. Aina on riesana itsesensuuri, epäilys omista taidoista ja päämääristä sekä kaikki muut itsetuntoa ja keskittymistä romuttavat tekijät. Lohduksi Andersson toteaa, että arki kannattaa valjastaa kirjoittamisen käyttöön. Tuota neuvoa olisin kaivannut viisitoista vuotta sitten. Samoin kuin Anderssonin kirjaa.



Andersson kannustaa kirjoittajia löytämään oman sisäisen kaikkivoipaisen lapsensa, jolle kaikki on mahdollista. Ja jokainen kirjoittaja tietää, että kun kynä lentää, silloin ei todellakaan ajattele, että lukeeko kukaan koskaan tätä tai löydänkö koskaan kustantajaa. Silloin kirjoittamisesta vain nauttii, kirjoitti sitä sitten ahdistuneena tai iloisena.

Yleensä kaikki kirjoittamisoppaat pyrkivät riisumaan luovan kirjoittamisen kaikesta mystiikasta, siihen lankaan Andersson ei onneksi mennyt. Sillä luovassa kirjoittamisessa on parhaimmillaan kyse taiasta.

Aivan kuten lapsi, kirjoittaja kaipaa huomiota ja aivan kuten lapsi, kirjoittaja nauttii kannustuksesta ja karsastaa kohtuutonta kritiikkiä.

.................................................



Suuri julkkisblogitestini on ollut viitseliäisyyden puitteissa jonkin aikaa tauolla, mutta tässä muutaman kirjailijan nettisivuvinkki. Koska en ole viitsinyt nähdä vaivaa, niin vinkit ovat vain nimekkäiden kirjailijoiden kotisivuja.



Tommy Tabermann. Tabermannin sivut ovat tyylikkäät niin kuin mies itsekin. Tommyn runot ja ajatelmat hallitsevat sivuja, mikä on hieno asia. Kuvat Tommysta näyttävät olevan myös viime ajoilta, koskapa mies on kovasti laihtunut kuvissa. Itse en pidä mustasävytteisistä sivuista, mutta toisaalta mustasävytteisillä sivuilla on aina huomioarvonsa. Hienoa on, että Tommyn sivuille lukijat voivat lisätä omia runojaan. Jos joku ihminen ansaitsee sairaudestaan tervehtyä, se on Tommy Tabermann. Rakkauden lähettiläitä on aina aivan liian vähän.



Heli Laaksosen sivujen sisääntulo on mainio. Etusivulta voi valita tien sivuille mielentilansa mukaan. Laaksonen on viehättävä ja persoonallinen nainen ja niin ovat myös hänen sivunsa. Montaa mieltä voi tietysti olla Turun (Varsinais-Suomen) murteesta, mutta sehän on Helin tavaramerkki. Itse en tosin näin tulevana yrittäjänä kertoisi sivuillani vastaavani hitaasti ja epävarmasti sähköposteihin, mutta Helillä lienee tähän varaa. Sen verran hänellä on kansansuosiota. Mutta plussaa silti kohteensa näköisistä sivuista.



Myös Katariina Sourin alias Kata Kärkkäisen sivut ovat tummasävytteiset. Harmi vain, että sivut ovat jääneet selkeästi keskeneräisiksi. Osioita puuttuu, esim. blogi. Niinkin kuvatusta ihmisestä, kun Katariina on, löytyy vain muutama kuva, eikä visuaalisuuskaan päätä huimaa kuvataitelijan sivulla.