torstai 2. syyskuuta 2010

Runoilijoiden mielessä


Vaihteeksi vähän runoutta kaiken muu jälkeen. Runous kun ainoa pysyvää tässä elämässä.


Tein urotyön ja kahlasin käytännössä koko Kaarlo Sarkian tuotannon läpi. Sarkia kuuluu niihin 20- ja 30-lukujen synkkiin ja sairaisiin suomalaisiin runoilijoihin. Nimi oli minulle aiemmin tuttu, mutta vasta nyt tutustuin hänen tuotantoonsa.


Paljon Sarkia ammentaa sieltä, mistä hänen aikansa runoilijat ammensivat. Kuolemasta tai vähintäänkin sen kaipuusta sekä yksinäisyydestä ja erillisyydestä. Mutta ehkä kuolema tuolloin oli lähempänä runoilijoita jo siitäkin syystä, että moni sairasti tuolloin ennemmin tai myöhemmin tappavaa tuberkuloosia.


Kuolemasta ja ahdistuksesta on isoina annoksina rasittavaa lukea, joten suosittelen Sarkiaan tutustujien nauttivan hänen teksteistään itseäni hieman pienempinä annoksina. Loppusointujen käyttäjänä Sarkia on kyllä omaa luokkaansa, suorastaan oppikirjasta. Sisältöäkin löytyy, vaikka välillä olisi toivonut laajempaa aiherepertuaaria.


Tässä Sarkian tyylinäytettä runosta Kauniille veljille, jossa on Uuno Kailaan sävyjä.


"Kun olin ruma ja nilkku,
kun kärsimysten häkkiin minut lukitsivat kohtalon teljet,
välinpitämättöminä ohitseni kuljitte, kauniit veljet,
näkyi silmistänne kylmyys ja ilkku."


Tämä runo voisi olla kenen tahansa koulukiusatun maailmasta.


Runo Kova koetus sopii taas yksinäisyydestä kärsiville. Tässä ote.

"Mikä todempi ponnistus ois: ulos yksinäisyydestä!
Kova koetus: tempaista pois oveltansa salvat ja teljet,
niin että sisälle vois astua ihmisveljet."


-------------------


Olen tutustunut myös 90-luvun Nobel-voittajaan Wislawa Szymborskaan. Hänen tyylinsä on täysin päinvastainen kuin Sarkian. Tyyli on miltei päiväkirjamaisen toteavaa, mutta mukana on todella hienoja oivalluksia ulkonaisesti arkipäiväisestä elämästä.

Szymborska on syyttä suotta saanut vaikeaselkoisen runoilijan maineen. On miltei kiehtovaa, miten toisessa maassa asuvalla nyt jo miltei 90-vuotiaalla naisella voi olla samanlaisia ajatuksia kuin itselläni. Mutta se kertoo vain universaalista maailmasta. Harva runoilija onnistuu myös esihistorian tuomisessa henkilökohtaiselle tasolle runoudessa. Mutta Wislawa on siinä onnistunut.


Tässä tyylinäyte runosta Esi-isiemme lyhyt elämä.


"Vain harvat elivät kolmikymmenvuotiaiksi.
Vanhuus oli kivien ja puiden etuoikeus.
Lapsuus kesti yhtä kauan kuin suden pennuilla.
Siksi oli kiirehdittävä, ennätettävä elää
ennen auringon laskua,
ennen ensilumen tuloa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe