tiistai 19. lokakuuta 2010

Homousko kaataisi kirkon?


Mikäli viime aikojen raskaan sarjan uutisointia on uskominen, Suomen suurimmat ongelmat ovat vanhoillinen kirkko ja homot kirkossa tai papin aamenen edessä.


Sinänsä on huvittavaa, että kirkko on tehnyt itselleen homoudesta kynnyskysymyksen, kun ihmiset eivät usko kirkkoon tai edes Jumalaan muutenkaan. Kirkko ei vieläpä ole edes homokysymyksen edessä yhtenäinen, vaan piispat kiertelevät ja kaartelevat, minkä ehtivät.


Mutta sehän on jos mikä kuvastaa muutenkin suomalaista johtamista ja elämää. Tosipaikan tullen kukaan ei uskalla olla kunnolla mitään mieltä.


Osa papeista vihkisi mieluusti homoja, mutta osa kavahtaa ajatustakin. Jos rehellinen olen, ihmettelen, että joku homo enää suostuu kirkon töissä olemaan, mutta näinkin ilmeisesti on. Heitä saattaa olla peräti pappeina itsekin, mutta eivät siis voi vihkiä kaltaisiaan. Mutta koska kirkossa homouteen suhtaudutaan kuin Usan armeijassa tyyliin kunhan et kerro, olet turvassa, kaikki sujuu toistaiseksi.


Nyt kirkolle povataan katoamista maan päältä, kun laumat lähtevät, kun homoja ei hyväksytä. Katoamista kirkolle on povattu koko sen historia, mutta kehissä kirkko sinnittelee silti. Osa nyt karanneista saattaa hyvinkin palata takaisin kirkon huomaan, kunhan pöly laskeutuu.


Luterilainen kirkko hurskastelee muutenkin, vaikka tämän hetken otsikoiden perusteella homous tuntuukin olevan kirkon ainoa synti. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että "oikea kristinusko" on jäänyt vanhoillisten harteille. Liberaalimpien usko kun on vähemmän ehdotonta, niinpä radikaalisiipi julistanee kohta Suomessakin olevansa se "oikea kirkko".


En myöskään usko, että kirkon taloutta kaadetaan muutaman kymmenen tuhannen lampaan eroamisella. Eiköhän sillä kirkolla ole omaisuutta kiinni muuallakin kuin vain kirkollisveroissa. Eri homma tietysti on, miten tuota omaisuutta saadaan realisoitua.

Tämän kertaisimman homokohun suurimmaksi kärsijäksi taitaa jäädä Päivi Räsänen. Eikä ihme. Lääkärinkoulutuksen saaneen ihmisen suusta on vaikea uskoa todeksi niitä kommentteja, mitä hänen suustaan väriteltynäkin satelee.


Niin ja kärsijöiksi jäävät tietenkin homot, sillä en usko, että he hyväksyntää kirkolta saavat tämänkertaisen kohun jälkeenkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe