Viimeinen kylähullu

Aina välillä kirjastosta tekee yllätyslöytöjä. Aivan sattumalta käteeni sattui Malmin kirjastossa Hullun kirjoissa -kirja, joka sisältää sekä asiantuntijoiden esseitä kylähulluudesta sekä ihan aitojen ja oikeiden kylähullujen tarinoita. Malmin kirjastossa on muuten paras löytämäni runokirja-osasto.

Yleensähän kylähulluuteen suhtaudutaan jotenkin nostalgisesti. Nuo vaarattomat, höppänät, jotka keksivät ikiliikkujaa tai muuten vain elävät erakkona. Näitähän on vanhat sketsiohjelmat ja perinnetieto täynnä.

Totuus ennen sosiaalihuoltoa oli tietysti muuta. Kylähullut joutuivat nöyryyttämään mitä monituisimmilla keinoilla itseään saadakseen leipää ja särvintä kunnon ihmisiltä. Suomeksi sanottuna he toimivat yleisenä pelleinä, vaikka kaikki eivät suinkaan olleet yksinkertaisia tai edes välttämättä mielenterveysongelmaisia.

Nykyisin valitaan jopa Vuoden Kylähulluja, joilla ei ole mitään tekemistä oikean kylähulluuden kanssa. Nämä kylähullut ovat kyllä yleensä yhteisössään aktiivisia, joskin poikkeuksellisen rohkeita, mutta yleisiä naurunaiheita he eivät ole.

Tämän päivän maailmassa ei taida enää leppoisia kaikkien tuntemia kylähulluja olla. Ainakaan kaupungeissa, joissa "kaupunkihullut" lähinnä herättävät pelkoa ihmisissä. Aremmat ja hiljaisemmat hullut ovat puolestaan tainnutettuja lääkityksellä siivoon huomaamattomaan kuntoon. Sinänsähän edellytykset kylähulluuteen olisi tänäkin päivänä, kun kaikki hoidetaan "avohoidolla", mutta erilaisen ihmisen osa taitaa olla aiempaakin kovempi.

Mutta se mikä on varmaa, että tämä aika ei ole yhtään suopeammin erilaisuuteen suhtautuva kuin kylähullujen kulta-aikakaan. Erilaisuudelle joko nauretaan tai sitä pelätään. Tai sitten yksinkertaisesti vältellään.