maanantai 13. tammikuuta 2014

Tarina Gambiasta

Palasin muutama päivä sitten työmatkalta Gambiasta. Koska en turistisafareilla pyörinyt, en oikein voi kirjoittaa muita kuin tuntemuksiani. Jos jokin etsii paikkaopasta Gambiaan, netistä löytyy varmasti runsaasti tietoa ja kokemuksia.

En ole eläessäni käynyt Euroopan ulkopuolella, ellei sellaiseksi Kanariansaaria lasketa. Netistä selailin verkkokeskusteluja Gambiasta ja lähdin sitten maahan hieman miettiläin tunnelmin, että mihin uskoa, osa kun oli kovasti maan puolesta ja osa vastaan.

En edes kuvitellut Gambian olevan lähimainkaan perusturistikohde, vaikkakin afrikkalaisittain se on sellainen, mutta silti Afrikka yllätti. Väkisinkin köyhyydellä. Eurooppalainen köyhyys kun ei ole lähelläkään afrikkalaista köyhyyttä. Jos kaipaa perussiistiä maailmaa ja ei osaa suhtautua maahan sellaisena kuin se on, kannattaa ehkä suunnistaa sinne Kanariansaarille Gambian sijasta.

Gambialaisista ihmisistä en kahden viikon aikana päässyt selvyyteen. He ovat ääriystävällisiä, kysyvät aina mitä kuuluu ja kaikkea muuta kohteliasta. Nimenikin he oppivat heti ja huutelivat hotellinliepeillä nimeäni näkiessäni minut. Esa kuulostaa nimittäin eräältä gambialaiselta nimeltä.

Mutta kuinka paljon tuossa ystävällisyydessä on sitten sitä, että haluaa länkkäriltä rahat pois. Ravintolassa sai usein olla tarkkana, ettei lasku ole enemmän kuin mitä on tilannut. Pienistä rahoista on kyse toki, sillä eurolla saa aimo tukun Gambian dalaseja. Mutta se periaate. Pankkikortilla muuten ei juuri Gambiassa maksella eli euroja mukaan.

Koska Gambia on köyhä maa, raha merkitsee siellä kaikkea. Sadalla dalasilla paikallinen elää jo useamman päivän, ellei viikon. Jotkut pyytävät housujasi ja kännykkääsi ennen kuin lähdet maasta, siihenkin kannattaa tottua. Mutta millään vihaisella tavalla ei kysytä, ennemmin kepillä jäätä kokeillen.

Gambiassa on erilaisia ihmisiä kuten muuallakin. Osa on aidosti ystävällisiä ja sydämellisiä ja haluaa auttaa että tutustua. Sitten on taas niitä ns. bumstereita, jotka roikkuvat perässä sata metriä, vaikka ystävällisesti sanot haluavasi vain tehdä iltakävelyn rauhassa.

Sääliksi käy niitä ahkeria, pienellä palkalla työssäkäyviä gambialaisia, joiden maineen nämä bumsterit pilaavat. Tosin bumsteritkin yrittävät kai vain selvitä, työpaikkoja ei Gambiassa kasva puissa.

Mielestäni Gambia on turvallinen maa pimeälläkin. Minkäänlaista aggressiivista käytöstä en missään vaiheessa huomannut. Illalla tosin kannattaa muistaa, että vain taksilla pääset kätevästi kauempaa kotiin. Turisteille taksit ovat kalliimpia kuin paikallisille, mutta se lienee ymmärrettävää. Hinnat pitää tingata etukäteen, mittareita ei ole.

Gambia on muslimimaa, mutta uskonto ei ole mitenkään pinnalla. Minareettien huutoja ei jokapaikasta korviisi kuulu. Omalla tavallaan maa on varsin länsimainen. Esimerkiksi Samsung-puhelimet ovat maassa kuuminta hottia ja kaikki haluavat sellaisen.  Purkkaa jauhavat varsinkin tytöt, mutta toisaalta maa on perinteinen sukupuoliroolien suhteen.

Jos seuraa haluaa, Gambiassa ei taatusti joudu olemaan yksin. Paljon näkyi niitä paljon puhuttuja keski-ikäisiä valkoisia naisia nuorien poikien kanssa. Ja jos bilekaduille lähdet, taatusti et nyyhki yksin pöydässä kuten Suomessa. Loppu on sitten oman päätäntäsi varassa. Valkoinen ihminen on kovaa valuttaa.

Lemmikkieläinten ystäville Gambia voi olla kova paikka. Maassa on vain kulkukoiria ja kissatkin elävät oman metsästystaidon ja turistien varassa. Mutta maassa maan tavalla.

Ruoka ainakin turistikaudella oli mielestäni eurooppalaiseen makuun sopivaa. Paikallinen ruoka ei ollut sekään liian tulista. Paljon peloteltua vatsatautiakaan en saanut. Kunhan muistaa syödä juuri tehtyä ruokaa, niin luulisin pärjäävän aremmallakin vatsalla, kuten omallani.

En tiedä menisinkö uudestaan Gambiaan, kun aikaa matkasta on kulunut vähän ja koettua täytyy sulatella. Mutta ei matka pettymyskään ollut.

Kuvia en voi valitettavasti vielä lisätä, mutta lisään kun voin.

2 kommenttia:

Gadgetissa oli virhe