Kuka on oikea taiteilija? Kuka sen määrittää?

Viikonloppuna menehtyi kansantaiteilija Jope Ruonansuu. Kaarina Hazard ehätti heti pilkkaamaan miestä vähätellen, ettei Jope mikään taiteilija ollut. No kansahan siitä hieman raivostui, eikä syyttä.

Jope soitti noin viittä soitinta, lauloi ja kirjoitti sketsinsä. Noin aluksi. Eiköhän se jo tehnyt hänestä taiteilijan.

Itse olen aina miettinyt, kuka sen määrittää, kuka on oikea taiteilija ja kuka ei? Täytyykö taiteilijalla olla aina akateeminen koulutus, että hän on taiteilija, kuten jotkut Jope-keskustelussa väittivät. Sittenhän Väinö Linnakaa ei olisi taiteilija heidän mielestä? Tauno Palokaan ei käynyt minkäänlaista koulua näyttelijäntyöhön.

Täytyykö taiteilijan olla suosittu tai tunnettu? On monia tunnettuja taiteilijoita, joita ei katsota taiteilijoiksi, vaikka kaikki tuntevat heidät. Samoin on myös lukuisia taiteilijoita, jotka eivät saa minkänlaista mainetta koskaan, vaikka työnjälki olisi hyvää.

Eri taitelijaliitoilla on tietenkin omat määreensä taiteilijuudelle. Kirjailijan on täytynyt julkaista kolme kirjaa, mutta silti Kirjailijaliitto ei välttämättä ota jäseneksi, jos he katsovat, ettet ole heidän mielestään "oikea kirjailija". Kuvataiteilijoilla ja muilla lienee varmasti ovat vastaavat määreensä.

Itse en kyllä keksi, kuka on sitten oikea taiteilija ja kuka ei? Ehkä jonkinlainen yleisö oli oltava, mutta esimerkiksi Franz Kafkan kirjoja ei julkaistu muistaakseni hänen elinaikanaan.

Kommentit

  1. "Taitelija on semmoinen, joka saa apurahaa..." -- Irwin Goodman

    Kaarina Hazard on vimmainen keskustelija, etenkin jos joku on hänen kanssaan eri mieltä. Tämän kuvan olen saanut Radio Suomen Pyöreän pöydän -lähetyksistä.

    VastaaPoista
  2. Irwinillä toimi noi hoksottimet välillä. Kuulin kanssa tuosta ohjelmasta, jossa Hazard väittelee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit