Runoja eristyksestä osa 4

Sifonkihuivinen tyttö

Sifonkihuivinen tyttö

tuli minua vastaan itkien.

Oli 80-luvun puoliväli,

paikka oli Korson kadut.

Minä yhä pikkupoika,

vaikka tuskin silloinkaan viaton.

Nahkatakkiset tytöt,

sifonkihuiviset tytöt,

minä yksin yksinäisten kanssa,

jotka eivät ymmärrä yksinäisyyttään.

En koskaan tiennyt, mitä tyttö itki.

Oliko poikaystävä mennyt

tai joku vain kuollut.

Minäkin itkin,

jo silloin en tiennyt mitä.

Nenätön nainen
Elämä on rumaa,

se tekee ihmisestä rumemman.

Näin kävi nenättömälle naiselle,

jolta kuppa vei nenän.

Se oli maksettua rakkautta,

jota hän tarjosi.

Hänen oli maksettava syntinsä hinta.

Ei sen, josta kaikki lähti,

josta rumuus on.

Nainen katoaa palona ilmaan.

Jää historialliseksi valokuvaksi.

Enkelintekijä

Hän oli Enkelintekijä,

se, jonka luokse mentiin

ehdottomasti salaa.

Hän tappoi ei toivottuja lapsia työkseen.

Hän vapautti elämään

niin rikkaat kuin köyhät tytöt,

jotka hairahtuivat rakkauteen

ennen avioliittoa.

Lapsen lähdettyä

heidät saataisiin naimisiin.

Elämä jatkuisi ehkä normaalisti,

kiitos Enkelintekijän,

joka vaihtoi veriset lakanat,

ennen seuraavaa asiakastaan.

Vain yksi elämä on lopullisesti poissa,

lapsestakin olisi voinut tulla suurta.

Tämä elämä ei ehtinyt edes hengittää,

ennen kuin se vietiin pois.