Popin kuningas on poissa, mutta ei unohdettu



Kuva: classicmotown.com

Michael Corleone totesi lahjotulle kongressiedustajalle Kummisetä II -elokuvassa, että me kaikki olemme teeskentelijöitä. Vähän sellainen olo tuli tänäänkin, kun kuulin uutisen Michael Jacksonin kuolemasta.

Kuolema kun muuttaa ihmisten ajatukset. Jacksonin kuoltua hän muuttui hylkiöstä neroksi samalla hetkellä kun veti viimeisen henkäyksensä. Hänen kuolemansa jälkeinen mediashow on yhtä rumaa teatteria, mitä hänen elämänsäkin oli ennen kuolemaa suuren menestyksen jälkeen. Tuota teatteria Michael järjesti itsekin ja teatteri jatkuu...

Alle vuosi sitten, Jacksonin täytettyä 50 vuotta, kirjoitin näin.

Median ja suuren yleisön pilkankohde on poissa. Samalla kuoli viimeinen suuri erakko ja hullu míljonääri. Jacksonin tappoi maine, niin kuin monet muutkin häntä ennen, todettiin kuolinsyyksi mikä tahansa. Jackson itse totesi, että hän tuskin elää vanhaksi. Ei elänyt. Jacksonin lähtöä osasi odottaa, mutta se tuli silti yllätyksenä.

Viimeiset 15 vuotta hän oli ollutkin maailmalle musiikillisesti kuollut. Jackson liittyy musiikin kuninkaallisten kummajaisten joukkoon taivaaseen Elviksen seuraan.

On surullista, että Jacksonin viimeinen musiikillinen voitto jäi saavuttamatta. Suuri kiertue olisi voinut olla hänelle matka takaisin huipulle, mutta haaste taisi olla liikaa.

Kaikesta erikoislaatuisuudestaan huolimatta Jackson joutui kuolemaan kuin kuolevainen. Saisipa hän myös rauhan itselleen kuin kuolevainen, sillä sitä Jackson on ollut vailla. Rauhaa. Jos Jackson sanoi viimeiset sanansa ennen kuolemaansa, sana voisi olla: Miksi?

Palstamillimetrit täyttyvät nyt viimeisen kerran Jacksonista, kohta työnsä aloittavat lukemattomat elämäkerturit.

On kulunutta sanoa, että musiikki elää, mutta näin se vain on.

Kuunnelkaa.

Kommentit

Suositut tekstit