Kohtele minua huonosti

Minulla meni kuukausia tässä keväällä, etten lukenut juuri mitään kirjoja. Ja kuten arvata sopii, niin tartuin sitten parisuhdehelvetistä kertovaan Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina -runokirjaan. Olisi todellakin pitänyt tarttua johonkin muuhun kirjaan, kun itselläänkin on ollut pettymyksiä tässä maailmassa viime aikoina.



Niin ja jos joku ei tiedä, mistä kirja kertoo, niin Tikkasen avioliitosta kirjailija Henrik Tikkasen kanssa, joka ainakin tämän kirjan mukaan oli varsinainen juoppo ja despootti.

Kirja on erinomaisesti kirjoitettu, ei siinä mitään, mutta kuitenkin mieleen tulee koko ajan, että miksi helvetissä tämä nainen sitten roikkuu miehessä, jos tämä on kuin vaatelias pikkuvauva ja vaatii vieläpä seksiäkin päivittäin, ei arvosta eikä kunnioita ja vieläpä välillä hutkiikin rouvaa. Mutta ehkäpä sellaista suurta rakkautta on todellakin jossain olemassa, joka kestää kaiken. Itse en ole sellaista kyllä nähnyt. Mutta tuskinpa tässä miehessä olisi roikuttu, ellei tämä olisi ollut tunnustettu taiteilija.

Provosoivasti sanottuna, olen kyllä itse olen tullut sen verran kyyniseksi, että alkaa vaikuttamaan siltä, että juuri mahdollisimman ikävä mies takaa pitkän parisuhteen, sellaiseen johon naiset sitoutuvat. Mitä törkeämmin mies käyttäytyy, huijaa ja pettää, sitä enemmän häntä rakastetaan. Harvemmin naiset pidempiaikaisesti kilteistä innostuvat.

Itse haluaisin kyllä lukea joskus miehen kirjoittaman kirjan surkeasta avioliitosta tai suhteesta. Yhtään sellaista ei tule edes mieleen, kun mies kai on syyllinen lähtökohtaisesti suhteiden epäonnistumisellaan joko kiltteydellään tai despoottisuudellaan. Tai sitten hän on vain törkymies, joka jättää naisensa nuoremman naisen takia.



Rupesin miettimään, että itse asiassa en ole itse lopettanut yhtään suhdetta, vaikka asia on mielessä käynytkin, eikä syy ole siinä, että haluaisin kenessäkään väkisin roikkua, vaikka luopuminen onkin joka kerta yhtä vaikeaa. Olen yksinkertaisesti liian lojaali valittuani kohtaan ja aloite on tullut sitten toiselta. Tyhmää tietysti, sillä vastaavaa lojaalisuutta en ole saanut sitten itse osakseni.

Ehkä minä olen miespuolisia märtatikkasia, jotka jatkaisivat vaikka kuinka surkeaa suhdetta, koska uskovat, että tämäkin voi olla sitten merkityksellistä ja ikuista, vaikka ei nyt miltään suurelta onnelta tällä hetkellä tuntuisikaan. Mutta minähän olen ajastani jäljessä näissä asioissa.

Ehkä tässä vuosien varrella kuitenkin vielä ehtii muuttumaan juopoksi despootiksi ja kenties tunnustetuksi taiteilijaksi, niin asiat kääntyvät sitten taas päälaelleen.