Sulle, mulle ja vielä kerran mulle

Vantaan kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki kärähti erään arkkitehtifirman suosinnasta ja firman edullisessa vuokrakämpässä asumisesta ennen kuin edes ehti virkaansa astua. Ko. herralla tosin ei historiassakaan ole ollut täysin puhtaat paperit, ja ilmeisesti ei toinen mahdollisuuskaan miestä sitten muuttanut.

Kukaan ei nyt tietysti ole syyllinen ennen kuin toisin todistetaan, mutta saa nähdä.Todennäköisesti mies saattaa silti luikerrella tukalasta tilanteestaan ulos. Onhan sitä Suomessa kansanedustajaksikin palattu ihan valtakunnanoikeudesta asti.

Kerrottakoon heti alkuun, että itse olin kymmenen vuotta duunissa tiedottajana Vantaan kaupungilla, mutta koska lähdöstäni sieltä on jo yli vuosi koen voivani kirjoittaa objektiivisesti kuntahallinnon päätöksentekokulttuurista. Itse en ko. herran kanssa ollut missään tekemisissä, mutta ihmiset kyllä sanoivat hänen vaikuttaneen  ylimieliseltä ja "opettavaiselta" , nyt se taisi hänelle vain kostautua.

Kuntien päätöksenteko on farssia, kuten Peltomäen valinta kaupunginjohtajaksi jo osoittaa. Miehen kytköksistä leijonanosaan Vantaan maankäytön suunnittelu-urakoista tiedettiin, mutta hänet valittiin silti kaupunginjohtajaksi. Osittain syy oli siinä, ettei parempaakaan vaihtoehtoa ollut tarjolla, kun kukaan varteenotettava haastaja ei paikkaa hakenut, koska uuden hallituksen odotetaan kuitenkin yhdistävän väkisin pks-seudun kaupungit.



Todellisuudessa valtuusto ei edes kuntien asioista päätä. Todellinen valta on kaupunginjohtajilla, apulaiskaupunginjohtajilla, kaupunginhallituksen puheenjohtajalla ja ehkä joissain tapauksessa kaupunginvaltuuston puheenjohtajilla. Useimmiten valtuuston puheenjohtajat ovat vain seremoniamestareita. Muu valtuusto on lähinnä kumileimasin, vaikka äänensä paikallislehtien valtuustokokouksien lyhennelmissä kenties saavatkin. Tällaisessa muutaman hengen valtapolitiikassa on aina vaarana, että vallanpitäjät kuvittelevat tietävänsä mikä on kuntalaisille oikein, oli päättäjien keinot sitten mitkä tahansa.

Mitään todellista avoimuutta kuntien päätöksenteossa ei ole. Tiedottajana itsekin kirjoitin lähinnä vain positiivisista asioista, mikä tietysti jokaisen organisaation tavoitteena on. Usein ajattelin, miten harvoin toimittajat kaivoivat päätösten taustoja. Yllättävän harvoin näin tapahtui.

Kuntien työntekijöiden keskuudessa elää eräänlainen pelon kulttuuri, vaikka itse sain olla suhtkoht rauhassa. Huomauttelua kuitenkin tuli, jos jotkut sanavalinnat eivät olleet riittävän "positiivisia". Moni kuntatyöntekijä ei pidä siitä, miten asioita johdetaan, mutta kukaan ei uskalla puhua. Osa vain sulkee silmänsä ja ajattelee vain omaa osastaan suuresta rattaasta. Lausuntoja medialle antavat vain keskitasoa korkeammat johtajat. Onneksi muutama änkyrä työntekijöistä aina löytyy, jotka "vuotoja" tekevät. Heitä sitten tietenkin pidetään ikävinä ja yhteistyökyvyttöminä ihmisinä.

Suomessa kuntien päätöksenteosta kirjoittaminen on yllättävän kilttiä. Se johtuu osin siitä, että kuntien monimutkaiseen päätöksentekoon ja todellisiin kähmintöihin kulissien takana on erittäin vaikea päästä käsiksi, jos asioihin ei ehdi perehtyä. Harvassa lehdessä on pitkän linjan kuntatoimittajaa, joka näkisi tai haluaisi nähdä kulissien läpi. Vaarana on aina, että kuntatoimittaja itse muuttuu osaksi herrojen kaveririnkiä.

Poliittinen valta on kunnissa luisunut aika kauaksi rivikuntapoliitikoilta. Ihmettelen, että miksi niihin valtuustoihin on ylipäätään tunkua. Kuntalaiset itsehän ovat menettäneet jo aikaa sitten uskonsa, että voisivat jotenkin vaikuttaa kotikuntansa asioihin, eikä ajatus edes kovin kaukana todellisuudesta ole.

Uusin katastrofi kuntamaailmassa tulee tämän hallituksen aikana. Kokoomuslaiset tulevat armottomasti yhdistämään kuntia ympäri Suomen ja väittävät, että nyt palvelut paranevat. "Raskaasta hallinnosta" on heidän mielestään päästävä eroon, vaikka he tietävät varsin hyvin, että hallinto edustaa kuntien budjeteista 1-2 prosenttia.

Todellisuudessa heidän haaveenaan on julkisten palveluiden vähentäminen. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että palvelu ei voi parantua, jos reissaa viidenkymmenen kilometrin päähän entisen kymmenen kilometrin sijasta terveyskeskukseen, jossa sielläkään ei ole yhtään omaa lääkäriä vaan ostopalvelun kandilääkäreitä.