Taistelua loppuun asti

Töissä olen tehnyt monta juttua henkilöistä, jotka ovat taistelleet vuosikymmeniäkin vakuutusyhtiöitä tai viranomaisia vastaan. Useammin kuin kerran olen miettinyt, mistä he kaivavat taistelutahtonsa. Useimmat kuin luovuttavat viimeistään vuoden jälkeen, jos mitään muutosta ei tapahdu.

Tähän tietysti viranomaiset ja vakuutusyhtiöt tähtäävätkin. Väsytystaktiikkaan. Kun saat jokaisen valituksen bumerangina takaisin, oikeus väistyy.

Jotkut tarinat ovat niin hämmästyttäviä, että niitä on vaikea uskoa todeksi, kunnes saa dokumentit eteensä. Monimutkaisimmat vääryystarinat eivät edes saa julkisuuttakaan, koska niihin perehtyminen vaatisi viikkojen työn ja harvassa paikassa yhteen juttuun voidaan tänä päivänä uhrata niin paljon aikaa.

Harva näistä vääryyksien oikojista enää uskoo siihen, että viranomaiset heidän kokemansa vääryyden oikaisisi, ongelmahan piilee useimmiten juuri viranomaisissa. Joko siinä, että he ovat tehneet väärän päätöksen tai siinä, etteivät viranomaiset osaa vain inhimillisesti selvittää päätöksiään kansalaisille.

Moni kokee, että media on ainoa keino saada vääryys korjattua. Valitettavasti sekään ei välttämättä auta, sillä ko. viranomaiset ovat yleensä mediavihamielisiä ja väittävät, että asiaa on vääristelty ja väkisin väännetty kohu. Siten päätöksen korjaaminen on vähän niin ja näin.

Poliitikkojen tahtoon auttaa uskotaan siihenkin vähän.  Poislukien Timo Soini, jonka nimen olen kuullut useammankin kerran kansalaisen suusta sinä ainoana, joka voi auttaa median lisäksi. Ja poliitikkojen mahdollisuudet auttaa taitavat olla aika heikot, koska mekkalahan siitäkin nousisi, jos poliitikko alkaisi suhmuroimaan jotain viranomaisten tekemää päätöstä.

Vaikka sitä varten poliitikot pitäisi olla. Puolustamassa pienen ihmisen oikeuksia virkakoneiston edessä. Näinhän se ei mene, kun poliitikkojen osalta kyse on useammin puolueen tai omasta edusta.

Ihminen on loppujen lopuksi aika yksin, vaikka se tuntuu masentavalta kirjoittaa. Paljon on kiinni siitä, miten itse jaksaa vaatia oikeutta. Sitä harvoin tuodaan muuten nenän eteen. Tietenkin meidän pitäisi elää sellaisessa yhteiskunnassa, missä ei vääryyksiä tehtäisi. Se taitaa vain olla mahdoton toive.

Yhteiskunnassamme on kyllä myös se ongelma, että Suomessa voi valittaa turhaan ja tehdä suoranaista kiusaakin. Lainsäädäntö mahdollistaa sen ja samoin lainsäädäntö estää pitkälti päätösten muuttamisen, kun pelivaraa ei välttämättä aina ole lain edessä. Edellisessä työpaikassa tuli tutuksi jokunen ammattivalittajakin. Tällaiset tyypit vievät tietenkin aikaa ja sitten kärsivät ne, jolla olisi oikea asia oikaistavaksi.

Itsekin olen kokenut vääryyksiä elämässäni, mutta en mitään sellaista vääryyttä, että jaksaisin vuosikymmentolkulla taistella ja joka täyttäisi ajatukseni ja aikani. En sano, etteikö olisi oikein taistella, mutta jossain vaiheessa kyllä luulisi tulevan sellainen hetki vastaan, että luovuttaa. Jos ei muuta, niin jo oman hyvinvointinsa kannalta. Mutta jos ei olisi loppuun asti taistelijoita, niin silloin kaikki jatkuisi mitä todennäköisemmin vain ennallaan, eikä mikään koskaan muuttuisi.