Kansan raivo toisiaan vastaan
Koko viikon tai koko vuoden on kiivaana kotimaassamme käynyt väittely homoavioliitoista tai oikeastaan siitä, onko heillä samat oikeudet kuin heteroilla avioliitoissaan.
Siinä suhteessa olen homoavioliittojen kannattajien kannalla, että kaikilla täytyisi olla lähtökohtaisesti samat oikeudet. Samoja oikeuksia ei tietenkään ole kaikilla tässäkään maassa jokaisessa asiassa, vaikka niin haluaisimme. Onneksi meillä on sentään lainsäädäntö, joka pääosin pyrkii tasa-arvoisuuteen. Näinhän ei ole lähelläkään kaikissa maissa maailmassa.
Itse homokeskustelu on mielestäni käynyt rasittavaksi. En jaksa enää lukea asiasta, liika on liikaa. En jaksa lukea enää Venäjä-uutisiakaan. Isis-uutisetkin ovat käyneet ylivoimaiseksi. Jossain vaiheessa ihminen väsyy ja lukee mielummin Tommy Tabermanin runoja.
Homokeskustelussa on käynyt ilmi taas se tosi-asia, että Suomessa ei osata enää keskustella rauhallisesti mistään. Toisen mielipiteet ja arvomaailma lytätään vääriksi, kannatti sitten homoliittoja tai päinvastoin. Joko Suomessa ei ole ennen saanut keskustella mistään tai sitten suomalaiset ovat aiempaa jyrkempää, kiukkuisempaa ja ehdottomampaa väkeä.
Tämä ei koske pelkästään homoliittoja, vaan kaikkia tunteita kuohuttavia asioita. Itse kuulun siihen harvinaistuvaan koulukuntaan, joka sietää toisen mielipiteitä ja arvomaailmaa, vaikka en jakaisi samoja mielipiteitä ja arvomaailmaa.
Suomi on ollut syrjässä ja maailman uudistukset ovat saapuneet jälkijunassa. Ensimmäistä kertaa historiassamme olemme oikeasti osa Eurooppaa, joka sekin on ensimmäistä kertaa sivistynyt ja suvaitsevainen historiassaan.
Homoliittoja kaikkine oikeuksineen tuskin hyväksytään nyt perjantaina eduskunnassa, mutta näin tulee ennemmin ja myöhemmin tapahtumaan. Se homoliittojen vastustajien on vain hyväksyttävä. Kehityskulkua ei voi repäistä 50 vuotta taaksepäin.
Homoliittoja itsessään on tietenkin ennenkin ollut. Silloin elettiin vain kaapissa paitsi niinä historiankausina jolloin homoliitot ovat olleet moraalisesti hyväksyttyjä. Sitähän ne Euroopassa jo ovat tällä hetkelläkin valtaosan kansan mielestä. Muutos on ollut huima vajaassa vuosikymmenessä yleisessä mielipiteessä.
Mitään pyhää miehen ja naisen välistä avioliittoa ei oikeastaan enää ole. Se on tuhoutunut jo ihmisten sitoutumattomuuteen kumppaniinsa, kärsimättömyyteen ja oman etuun. Himo tai helpompi tie paeta avioliiton ongelmia kaataa avioliitot niin kuin nekin liitot, joita pappi tai laki ei ole siunannut. Sitä en tiedä, onko rakkaus sen kestävämpää homoliitoissa kuin heteroliitoissakaan. Tuskin.
Minusta ainakin tuntuu, että olen niitä harvoja, jotka haluaisivat sitoutua kumppaniinsa, mutta sekään ei ole ihmissuhteissani riittänyt. Ei monella muullakaan samoin ajattelevalla. Helpointa olisi pysyä yksinäisenä, mutta siitä vasta rangaistaankin veroina ja elinkustannuksena, vaikka yksinäisyys ei ole edes kaikkien valitsema vaihtoehto. Vain valioyksinäisten.
Yhteiskuntamme on rakennettu palvelemaan pari- ja perheyksikköjä. Siinä suhteessa homoavioliitotkin edustavat perinteistä ajattelua, jossa parisuhde ja perhe on luotu ja markkinoitu ihmisten tärkeimmäksi tavoitteeksi ja päämääräksi. Sitä jauhetaan ainoana tienä onnellisuuteen ja tehdä samalla ne onnettomiksi, joilla ei perhettä tai parisuhdetta ole.
Siinä suhteessa olen homoavioliittojen kannattajien kannalla, että kaikilla täytyisi olla lähtökohtaisesti samat oikeudet. Samoja oikeuksia ei tietenkään ole kaikilla tässäkään maassa jokaisessa asiassa, vaikka niin haluaisimme. Onneksi meillä on sentään lainsäädäntö, joka pääosin pyrkii tasa-arvoisuuteen. Näinhän ei ole lähelläkään kaikissa maissa maailmassa.
Itse homokeskustelu on mielestäni käynyt rasittavaksi. En jaksa enää lukea asiasta, liika on liikaa. En jaksa lukea enää Venäjä-uutisiakaan. Isis-uutisetkin ovat käyneet ylivoimaiseksi. Jossain vaiheessa ihminen väsyy ja lukee mielummin Tommy Tabermanin runoja.
Homokeskustelussa on käynyt ilmi taas se tosi-asia, että Suomessa ei osata enää keskustella rauhallisesti mistään. Toisen mielipiteet ja arvomaailma lytätään vääriksi, kannatti sitten homoliittoja tai päinvastoin. Joko Suomessa ei ole ennen saanut keskustella mistään tai sitten suomalaiset ovat aiempaa jyrkempää, kiukkuisempaa ja ehdottomampaa väkeä.
Tämä ei koske pelkästään homoliittoja, vaan kaikkia tunteita kuohuttavia asioita. Itse kuulun siihen harvinaistuvaan koulukuntaan, joka sietää toisen mielipiteitä ja arvomaailmaa, vaikka en jakaisi samoja mielipiteitä ja arvomaailmaa.
Suomi on ollut syrjässä ja maailman uudistukset ovat saapuneet jälkijunassa. Ensimmäistä kertaa historiassamme olemme oikeasti osa Eurooppaa, joka sekin on ensimmäistä kertaa sivistynyt ja suvaitsevainen historiassaan.
Homoliittoja kaikkine oikeuksineen tuskin hyväksytään nyt perjantaina eduskunnassa, mutta näin tulee ennemmin ja myöhemmin tapahtumaan. Se homoliittojen vastustajien on vain hyväksyttävä. Kehityskulkua ei voi repäistä 50 vuotta taaksepäin.
Homoliittoja itsessään on tietenkin ennenkin ollut. Silloin elettiin vain kaapissa paitsi niinä historiankausina jolloin homoliitot ovat olleet moraalisesti hyväksyttyjä. Sitähän ne Euroopassa jo ovat tällä hetkelläkin valtaosan kansan mielestä. Muutos on ollut huima vajaassa vuosikymmenessä yleisessä mielipiteessä.
Mitään pyhää miehen ja naisen välistä avioliittoa ei oikeastaan enää ole. Se on tuhoutunut jo ihmisten sitoutumattomuuteen kumppaniinsa, kärsimättömyyteen ja oman etuun. Himo tai helpompi tie paeta avioliiton ongelmia kaataa avioliitot niin kuin nekin liitot, joita pappi tai laki ei ole siunannut. Sitä en tiedä, onko rakkaus sen kestävämpää homoliitoissa kuin heteroliitoissakaan. Tuskin.
Minusta ainakin tuntuu, että olen niitä harvoja, jotka haluaisivat sitoutua kumppaniinsa, mutta sekään ei ole ihmissuhteissani riittänyt. Ei monella muullakaan samoin ajattelevalla. Helpointa olisi pysyä yksinäisenä, mutta siitä vasta rangaistaankin veroina ja elinkustannuksena, vaikka yksinäisyys ei ole edes kaikkien valitsema vaihtoehto. Vain valioyksinäisten.
Yhteiskuntamme on rakennettu palvelemaan pari- ja perheyksikköjä. Siinä suhteessa homoavioliitotkin edustavat perinteistä ajattelua, jossa parisuhde ja perhe on luotu ja markkinoitu ihmisten tärkeimmäksi tavoitteeksi ja päämääräksi. Sitä jauhetaan ainoana tienä onnellisuuteen ja tehdä samalla ne onnettomiksi, joilla ei perhettä tai parisuhdetta ole.
Hyvä kirjoitus.minusta mediassa on näkyvissä selkeästi kiukkuisia, jyrkkäsanaisia ja ehdottomia tyyppejä, jotka jaksaa jankuttaa maailman tappiin asti, kuinka miehen ja naisen avioliitto on ainut oikea ja että kaikki muu on luonnotonta tai mikä kummallisinta,e ttä se olisi jokin sairaus..mitä en ole koskaan ymmärtänyt. emme tosiaan elä enää kivikaudella. keskustelu ei tunnu johtavan mihinkään, mutta toisaalta on paljon näkyvissä sellaisia, jotka ovat uskaltautuneet tuomaan omia mielipiteitä ilman että pelkäisi jotenkin kasvojen menetystä..pidän its eepätodennäköisenä että suomessa toteutuisi tuo laki. asenteet muuttuvat todella hitaasti..arvomaailman pitäisi olla suvaitsevainen, huomioonottava ja tasapuolinen, mutta onko se sitä..se on totta, että yhteiskunta on luotu perheyksillö tai pari yksikköä varten. sitten tippuu yksinäiset naiset, miehet..se on surullista. mä en kyllä jaksaisi uksoa, että ainut tie onnellisuuteen olisi juuri pari tai perheyksikössä. voisi kuvitella, että todennäköisyys onnelle kasvaa moninkertaisesti , mutta kuka määrittelee oletko onnellinen..etkö voi itse siihen jollakin tavoin vaikuttaa, olit sitten parisuhteessa tai et. kuka voi sanoa, että joku on onnellinen ja toinen ei. päällepäin voi näyttää täysin onnelliselta ja sit onkin aivan onneton.
VastaaPoistaToisaalta homoliittojen kannattajat ovat yhtä jyrkkiä ja ehdottomia kuin homoliittojen vastustajatkin. Mieleen tuli tuosta kommenttisi onnellisuus-osiosta se äiti, joka tappoi Kuopiossa lapsensa. Kehunut nettisivuillaan, kuinka oli huippu-ura ja nyt omistautuu perheelleen, joka on ihana. Sitten meni sekaisin ja tappoi lapsensa. Kulissit viimeiseen asti, vaikka elämä on rikki.
VastaaPoistase on enemmän kuin surullista,että jotkut pitävät tuollaista kulissia ja käy niin surullisesti kuin mitä kävi, käsittämätöntä.
VastaaPoistakirjoitit että homoliittojen kannattajat ovat yhtä jyrkkiä ja ehdottomia kuin vastustajat. minusta se näkyy siinä, että tosiaan mennään ihan äärijuttuihin mediassa. jotenkin koko asia ei enää sitten ole niin puhutteleva enää, kun sitä revitellään aiheella niin ylenpalttisesti. jaksaisin uskoa, että joissakin tapauksissa miehen ja naisen avioliitossa voi olla pyhää. se riippunee varmaan monesta eri asiasta, mutta kyllä se mahdollista voi olla. avioliitto instituutiona on ajat sitten kärsinyt inflaation ja on peräti tuhoutunut monien mielestä. mutta toisaalta on ihmisiä, jotka vakaasti uskovat avioliiton pyhyyteen, mitä se ikinä sitten merkitseekään, sen voi tulkita monella tavalla..se, että onko rakkaus kestävämpää hetero vai homoliitoissa--tuskin voi näin ajatella..todellinen rakkaus kestää jos on kestääkseen...kohtalo..
Eihän siinä mitään, jos joku uskoo avioliiton pyhyyteen ja todella on rakkaus kestänyt. Helpompaa kai se elämä voi olla niin. Joku joskus tutki, että järjestetyt avioliitot kestävät parhaiten eli avioliitto ilman rakkauta kestää ironista kyllä kauimmin, ehkä kenties siksi, jos tunteet syntyvät pikkuhiljaa toista kohtaan ne ovat kestävämpiä kuin nopea ihastus.
VastaaPoistaniin jos ajattelee maailmanlaajuisesti etenkin idässä järjestetyt avioliitot (enkä tarkoita lasten alle 18 vuotiaiden järjestetyistä aviolittoja, jotka kaikin tavoin tuomittavia ja mielivaltaisia) on hyvinkin yleisiä ja tavallisia. se on sitten täysin eri asia, että miten itse parit kokevat sen, useasti heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin suostua siihen. toisaalta voi käydäkin niin, että jotkut järjestetyt liitot kestävät, vaikka näin maallikkona vois ajatella päinvastoin. mutta toisaalta se kestävyys ei kerro siitä onnellisuuden tilasta tai onnistuneesta liitosta taas oikein mitään, voihan se olla kestävä ja onneton eri syistä tai sit kestää ja liitto muodostua ihan "onnistuneeksi" jos näin voi sanoa.. joskus olen lukenut, että ne jotkut elävät tämmöisessä kulttuurissa, jossa järjestetyt avioliitot ovat yleisiä, että he kokevat sen jopa helpottavana, ettei tarvitsi "etsiä kumppania", mikä ehkä tuntuu kummalliselta, mutta toisaalta ihan järkeenkäyvältä. ehkä tärkeintä on kuitenkin on se, että päätösvaltaa ei käytetä mielivaltaisesti. itsemääräämisoikeus kun ei vieläkään toteudu (naisten asema edelleen huono monissa maissa) niinkuin pitäisi ja naisten kouluttautumiseen ja vahvistamiseen on vielä pitkä matka edessä. onneksi on menty joissakin maissa paljonkin eteenpäin, vaikka välillä siltä ei vaikuta, kun mediassa on niin paljon sitä negatiivista siihen suuntaan. positiivisia kehityssuuntia kun ei niin hirveesti korosteta tai esille tuoda..
VastaaPoistaTollasten alaikäisten järjestetyt avioliitot on silkkaa hyväksikäyttöä ja ehdottoman tuomittavaa.
VastaaPoistaesa: näin on, sitä tapahtuu ihan ihan törkeen paljon ja se on tuomittava täysin. kunpa naisten asema kohentuisi etenkin esim. intiassa, josta saa lukea niin järkkyjä uutisia.:(
VastaaPoistaSiellä varsinkin. Järkyttävä maa.
VastaaPoistaniin on..
VastaaPoista