Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen ja muita kieltoja

Kaikki lähti siitä, kun Helsingin keskustaan haluttiin saada alaston 83-vuotias nainen lasikoppiin istumaan. Kyseessä oli jonkinlainen teatteriperformanssi. Varsin viaton verrattunna vaikka paskan heittelyyn teatteriyleisön päälle, joka aiheutti megalomaanisen kohun 80-luvulla. No, en minäkään haluaisi saada paskaa niskaani. Sitä tulee vertauskuvallisestikin joskus muutenkin niskaan.

Pärjäisin kyllä hyvin ilman 83-vuotiaan alastomuutta Helsingin keskustassa. En myöskään kieltäisi sitä. 83-vuotiaan julkinen alastomuus on kohauttavampaa kuin nuorempien, joka on paljon tavanomaisempaa.

Ilmeisesti ei poliisikaan olisi halunnut kieltää performanssia, mutta he tiesivät, että jos he eivät sitä tee, niin puhelimet soivat kuumina, että nyt siellä on alaston vanha nainen keskustassa lasikopissa. Niinpä poliisi kaivoi niin komealta kalskahtavan pykälän kuin sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen, jota yleensä käytetään kai itsensäpaljastelijoita ja muita vastaavia vastaan.

Mielestäni taiteen täytyy yllättää, herättää pahennustakin. Muuten elämme ainoastaan valtion suojelemassa apurahataiteessa, joka ei haasta, eikä maistu, ei tunnu missään. Alastomuudella voidaan yhä herättää pahennusta, vaikka katumainoksissa riittää vähäpukeisia naisia. Alusvaatteet mummelillekin käskettiin päälle.

Muutenkin meille tuntuu virkamiesten suunnalta satelevan kieltoja sieltä sun täältä. Liioitellenkin elämme enemmän tai vähemmän huvittavassa virkamieskulttuurissa.

Jos lörtsylle pähkäillään uutta nimeä, niin onko meillä sittenkin liikaa virkamiehiä kaikista valtiontehostamisohjelmista huolimatta. Jos Koffin kaljavaljakko ei saa ajaa piristämässä ihmisiä Helsingin keskustassa, niin ilotonta on touhu. Ihmiset tuskin edes huomioivat Koffin logoja, vaan näkevät hevoset.

Virkamiehet ja muut panikoijat voisivat relata vähän. Kyllä me Suomessa aika suojatussa maailmassa elämme silti, vaikka jokaista askeltamme ei suojattaisi. Kyllä me osaamme ottaa asioista selvää ja sitten tehdä omat johtopäätöksemme, vaikka ne eivät olisi aina oikeita päätöksiä suojelijoidemme mielestä.