Seksikohua ei saa anteeksi

Jos joku ei tiennyt, kuka juontaja Axl Smith on, niin tietää sen viime viikkojen seksisalakuvauskohun jälkeen. Tapaus on Suomen oloissa poikkeuksellinen. Seksiä pariskunnat kuvailevat nykypäivänä yllättävän usein, mutta harvoin näitä salakuvausjupakoita tulee ilmi.

Tirkistelyä on tapahtunut aina, mutta nykytekniikka taitaa mahdollista entistä enemmän. Enää ei tarvitse roikkua uimahallin ovenkarmissa, vaan tirkistelijät asentavat sinne kameransa.

Epäilen, että Axlia on innostanut kuvaamiseen kiinnijäämisen riski ja jonkinlainen narsismi. Harva mies on rakastajan taidoistaan niin vaikuttunut, että haluaisi kuvata itseään ja seksikumppaniaan. Voi olla jopa, että hän on halunnut ihailla itseään videoissaan, eikä niinkään naisia.

Seksikuvia sinänsä ihmiset levittelevät useampaakin eri nettipalveluun. Joten siinä ei sinänsä ole ihmeellistä, mutta tämä tapahtuu vapaaehtoisesti, unohtamatta tietty kostoksi ladattuja seksivideoita.

Axl väitti, ettei hänellä ollut tarkoitusta levitellä videoitaan, mutta helposti sitä kai nykyään murtautuu esimerkiksi tietokoneelle, jos joku vain tietää, mitä etsiä. Jos hän todella on nimennyt tarroilla videonsa, niin luulisi, että hän on rehvastellut niillä jossain vaiheessa kavereilleen.

Axl-jupakka on sekin jakanut kansaa, niin kuin kaikki jakaa tätä nykyä. Osan mielestä Axl on kärsinyt turhaan menettäen kaikki työnsä ja maineensa ja osan mielestä hänet olisi lukittava vankilaan. Poliisi aikanaan päättänee mitä tapahtuu.

Axlin maine puhtoisena poikana on tietenkin mennyttä ja ehkä koko urakin. Vaikuttaa, että mies ei naisia arvosta, en tiedä, onko menettänyt kyvyn arvostaa, koska julkkismiehenä saa kovinkin helposti naisia kotiinsa. Kuvauskohun jälkeenkin saa, sillä on entistä tunnetumpi.

Pahimman virheensä Axl teki julkaisessaan anteeksipyyntövideonsa, jossa kuitenkin syytti erästä naistaan, että tämä oli tehnyt ilmoituksen hänestä. Todennäköisesti videonkin hän teki siksi, että tiesi syytteiden tulevan hetkellä millä hyvänsä julkiseksi.

Axlin on hyvä tietää, että kaikki kohut loppuvat aikanaan, vaikkakin nettiaikana eivät koskaan katoa. Todennäköisesti hän antaa ennemmin tai myöhemmin nöyrän haastattelun, jossa kertoo hakevansa apua tai jotain muuta vastaavaa.

Seksikohun erityispiirteisiin kuuluu se, että se herättää myös huumoria. Useimmiten kohun aiheuttajasta. Axlista on tehty lukemattomia vitsejä netti täyteen. Vastaavanlaisia tehtiin aikoinaan Ilkka Kanervan touhuista. 

Kohuna seksiin viittaavat skandaalit ovat ärhäkimpiä. Aina kun julkkismieheltä pettää arvostelukyky, ei hänen tarvitse epäillä, etteikö hän olisi viikkoa tai paria otsikoissa. Siihen on riittänyt pikkutuhmatekstailukin. Seksikohu ei koskaan unohdu.

Kommentit

Suositut postaukset