Jos avaudut, kannattaako se
Lukemisessa on ollut hiljaiskausi, mutta viimeisin kirja, jonka luin oli Antti Heikkisen kirjailija Heikki Turusesta kirjoittama Turjailija.
Kaikki, jotka Heikin tuntevat, tuskin odottivatkaan, että mies olisi yrittänyt kiilloittaa julkisuuskuvaansa tai mitään. Heikkiä olen muuten haastatellut itsekin Hymy-lehteen jo vuosia sitten nyttemmin jo edesmenneessä Wanhassa Jokelassa.
Mutta palataksemme kirjaan. Heikki antaakin mennä elämästään harvinaisen suorasukaisesti. Hän kertoo miltei sairaalloisesta ujoudestaan, jota on yrittänyt parantaa ryyppäämällä ja remuamalla. Hän kertoo jopa sen, että on tullut kaksi kertaa homojen hyväksikäyttämässä nuorena ja humalassa. Tuollaisen tunnustaminen vaatii heteromieheltä rohkeutta.
Monet ihmiset väittävät olevansa avoimia, mutta eivät sitä ole. Yllättävän moni yrittää pitää kulissejaan yllä. Varsinkin silloin, jos puhuvat jollekin muulle kuin läheiselle. Tämä on tietysti normaalia. Suurin osa ihmisistä säikähtää liian avointa ihmistä Suomessa. Siitä saattaa syntyä ongelmia.
Väitetään, että sosiaalinen media olisi tehnyt ihmisistä avoimempia. Ei pidä paikkaansa. Suurin osa siellä haluaa juuri antaa edullisen kuvan itsestään. Toisaalta taas olen kuullut, että ihmisistä on viihdyttävää lukea niiden ihmisten päivityksiä, jotka antavat mennä. Näin olen itse toiminut. Voi olla hölmöäkin, mutta en välitä.
Julkkiksille, kuten Turuselle, avautumisesta on myös hyötyä. Mehukkaat palat elämäkerrassa päätyvät lehtien otsikoihin ja näin kirja saa huomiota ja myös ostajia. Tosin Heikin kohdalla ei ole kyse tietoisesta laskelmoinnista. Mutta kyllä julkkikset tietävät, että toimittajat haluavat jotain muuta kuin kuvaelmaa uuden kirjan syntyprosessista. Jutut syntyvät nykyisin henkilön kautta, harvemmin pelkän aiheen tai tuotteen.
Tavallisille ihmisille avautumisesta ei välttämättä ole mitään hyötyä. Voi käydä suorastaan niin, että ihmiset rupeavat välttelemään liian suorasukaista ihmistä omasta elämästään. Joku voi peräti kokea, että hänen niskaansa yritetään kaataa murheet, vaikka omiakin riittää. Suomessa on totuttu, että oma taakka täytyy kantaa hiljaa. Jos sitä ei tee, ihmiset kaikkoavat tai kuuntelevat kohteliaisuudesta odottaen hetkeä, että pääsee omiin ongelmiinsa.
Kaikki, jotka Heikin tuntevat, tuskin odottivatkaan, että mies olisi yrittänyt kiilloittaa julkisuuskuvaansa tai mitään. Heikkiä olen muuten haastatellut itsekin Hymy-lehteen jo vuosia sitten nyttemmin jo edesmenneessä Wanhassa Jokelassa.
Mutta palataksemme kirjaan. Heikki antaakin mennä elämästään harvinaisen suorasukaisesti. Hän kertoo miltei sairaalloisesta ujoudestaan, jota on yrittänyt parantaa ryyppäämällä ja remuamalla. Hän kertoo jopa sen, että on tullut kaksi kertaa homojen hyväksikäyttämässä nuorena ja humalassa. Tuollaisen tunnustaminen vaatii heteromieheltä rohkeutta.
Monet ihmiset väittävät olevansa avoimia, mutta eivät sitä ole. Yllättävän moni yrittää pitää kulissejaan yllä. Varsinkin silloin, jos puhuvat jollekin muulle kuin läheiselle. Tämä on tietysti normaalia. Suurin osa ihmisistä säikähtää liian avointa ihmistä Suomessa. Siitä saattaa syntyä ongelmia.
Väitetään, että sosiaalinen media olisi tehnyt ihmisistä avoimempia. Ei pidä paikkaansa. Suurin osa siellä haluaa juuri antaa edullisen kuvan itsestään. Toisaalta taas olen kuullut, että ihmisistä on viihdyttävää lukea niiden ihmisten päivityksiä, jotka antavat mennä. Näin olen itse toiminut. Voi olla hölmöäkin, mutta en välitä.
Julkkiksille, kuten Turuselle, avautumisesta on myös hyötyä. Mehukkaat palat elämäkerrassa päätyvät lehtien otsikoihin ja näin kirja saa huomiota ja myös ostajia. Tosin Heikin kohdalla ei ole kyse tietoisesta laskelmoinnista. Mutta kyllä julkkikset tietävät, että toimittajat haluavat jotain muuta kuin kuvaelmaa uuden kirjan syntyprosessista. Jutut syntyvät nykyisin henkilön kautta, harvemmin pelkän aiheen tai tuotteen.
Tavallisille ihmisille avautumisesta ei välttämättä ole mitään hyötyä. Voi käydä suorastaan niin, että ihmiset rupeavat välttelemään liian suorasukaista ihmistä omasta elämästään. Joku voi peräti kokea, että hänen niskaansa yritetään kaataa murheet, vaikka omiakin riittää. Suomessa on totuttu, että oma taakka täytyy kantaa hiljaa. Jos sitä ei tee, ihmiset kaikkoavat tai kuuntelevat kohteliaisuudesta odottaen hetkeä, että pääsee omiin ongelmiinsa.
Kommentit
Lähetä kommentti