Erikoismerkki nimeltään tunteet

Jostain luin, että koulujen opetusohjelmaan suunnitellaan liitettäväksi jonkinlaista tunnekasvatusta. Se olisikon toden totta tarpeen. Meille suomalaisille on vaikeaa ilmaista varsinkin negatiivisia tunteita oikealla tavalla. Saati sitten pettymyksiä. Minä myönnän suoraan, että kovasti opittavaa olisi noissa asioissa.

En edes tiedä, mitä kaikkea kouluissa on nykyään mahdollista opiskella. Silloin kun olin peruskoulun yläasteella saattoi opiskella jopa konekirjoitusta. Sitä tuskin on enää ohjelmassa. En koskaan edes oppinut kirjoittamaan nopeasti kirjoituskoneella, mutta sain silti todistukseen arvosanaksi yhdeksikön.

Kuten moneen kertaan on todettu, niin kaikkea ei voi kouluissa tai edes yliopistoissa opettaa. Jotkut asiat on opeteltava ihan itse. Mutta jos todella olemme jo siinä pisteessä, että esimerkiksi tarvitsemme tunnekasvatuksen opetusta, niin olemme ehkä taantuneet kaikesta edistyksestämme huolimatta. Nimenomaan ihmisenä taantuneet.

Ihmiskuntien sivilisaatioita ei ole luotu hetkessä. Usein ne ovat nousseet satojen ellei tuhansien vuosien kuluessa. Teknologian on oikeastaan räjäyttänyt elämämme vajaassa 20 vuodessa. Hiihtelemme sitten perässä tunteineimme. Nykyisin on vaikka minkälaista hymiötä ja merkkiä, joilla ilmaista tunteita, mutta silti tosielämässä homma on helvetin vaikeaa.

Kommentit

  1. oot oikeassa siinä, että jos kerran tunnekasvatusta on paljonkin, niin onhan se minustakin merkki siitä, että olemme taantuneet..
    ehkä se on tämän modernisaation ja teknistymisen myötä saanut aikaan sen, että face to face kontaktia on vähemmän..esim.nuoriso chattailee toistensa kanssa kännykät kädessä ja istuu vierekkäin fyysisesti...
    siin äon omat vaaransa, kun viestejäkin voidaan tulkata niin monella eri tavalla...
    mutta uskon, että tunnekasvatusta täytyy olla, mutta toisaalta sen kasvatuksen lisäksi pitää olla mahdollisuus harjoitella, sanoittaa tunteita ja kontakteja..

    VastaaPoista
  2. Missään muussa ei tule niin väärinymmärretyksi kuin pikaviestittelyssä. Harvoin kai ihmiset haluavat fyysisesti enää nähdäkään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset