Olet ylimielinen

Cheekiltä kun kysyttiin, että mitä Aleppo sanoo hänelle, hän vastasi ettei mitään. Cheekiä on haukuttu ylimieliseksi. Niin eräs henkilö haukkui myös minua ylimieliseksi. Tämä jäi vaivaamaan minua ja on taas itseruoskinnan aika. On tietysti ylimielistä loukkaantua siitä, että sanotaan ylimieliseksi, mutta en loukkaantunut. Lähinnä hämmästelin.

Elämässäni minua on kyllä haukuttu vaikka miksi ja mistä. En ole virheetön, minussa on paljon vikoja, mutta ylimieliseksi en suostu tunnustautumaan. Enemmän olen jopa liian nöyrä ja kiltti. Pidän itseäni herkkänä ja miltei haavoittuvana ihmisenä, joka kyllä ajautuu ajoittain ongelmiin tahtomattaan.

Mitä ylimielisyys oikeastaan on? Halveksuuko ylimielinen ihminen avoimesti toisia ihmisiä ja toiset ihmiset luulevat lukevansa ylimielisyyden eleistä ja ilmeistä. Vai onko ylimielisenä pidetty ihminen vai varma itsestään ja uskoo omiin mielipiteisiinsä ja itseensä.

Jonkun mielestä ylimielisyyttä voi olla sekin, että joku ihminen ei halua olla muiden kanssa tekemisissä ja vetäytyy sivummalle. Silloin tuntuu, että jokainen ihminen on ylimielinen, sillä kukaan ei voi antaa itsestään kaikkea kaikille. Ylimielisyydeksi voi käsittää kaiken, jos näin haluaa.

Taidan sanoa ihmiselle, joka väitti minua ylimieliseksi, että hän on itse ylimielinen, koska hänen mielestään minä olen ylimielinen. Sekin on ylimielisyyttä. En ole vain tekemisissä hänen kanssaan.

Kommentit

Suositut postaukset